Jari-Matti Latvala teki lauantaina hämmästyttävän arvauksen koskien tallikaverinsa Petter Solbergin sijoitusta.
Solberg putosi kisan kärkipaikalta perjantaina ohjausvarren rikkoutumisen johdosta. Norjalainen jatkoi kisaamista lauantaina, mutta aikarangaistus pudotti hänet pistesijojen ulkopuolelle.
Latvalalta tiedusteltiin lauantain huoltotauon aikana millaisina hän näkee Ford-tallikaverinsa mahdollisuudet. Solberg oli tuolloin 11. sijalla.
- Petter taistelee ainakin sijoista 7-8, jopa mahdollisesti kuudennesta sijasta. Kyllä hänellä on pienet mahdollisuudet kuuden parhaan joukkoon, Latvala laskeskeli lauantaina ralliradion haastattelussa.
Sunnuntain jokaisella erikoiskokeella pohja-ajan tehnyt Solberg sijoittui kisassa lopulta kuudenneksi. Vuoden 2003 maailmanmestarin sijoituksen paranemista auttoivat norjalaisen edellä ajaneiden Andreas Mikkelsenin ja Dani Sordon keskeytykset.
Pari viikkoa sitten hiihtolenkillä loukkaantunut Latvala oli itse oli sivussa Argentiinan kisasta. Parhaillaan hän kuntoutuu Suomessa.
Lue myös: