Lastenkeinu vedetään pois myynnistä

Keinu päätettiin vetää pois myynnistä kun Kuluttajavirasto sai ilmoituksen, että vuoden ikäinen lapsi oli pudonnut keinusta.

Muksukeinu Pikku-Piia ja Vauvakeinu Brio -nimillä myyty pikkulapsille tarkoitettu keinu vedetään pois myynnistä. Kuluttajaviraston teettämässä testissä on selvinnyt, että keinu ei täytä sille asetettuja turvallisuusvaatimuksia. Keinun ostaneet kuluttajat voivat vaatia ostoksesta rahat takaisin keinun myyjältä.

Kuluttajavirasto sai ilmoituksen, jonka mukaan vuoden ikäinen lapsi putosi keinusta kasvoilleen sen pyörähdettyä ympäri. Testissä selvisi, että putoamisen estävä reuna on keinussa liian matala. Keinun valmistuttajat vetivät keinun pois markkinoilta vapaaehtoisesti.

- Lain mukaan tällaisille tavaroille ei ole viranomaisten etukäteiskontrollia. Vastuu on tavaran myyjällä ja valmistajalla. Viranomaiset valvovat tuotteiden turvallisuutta pistokokeilla, Kuluttajaviraston apulaisjohtaja Tomi Lounema kertoo.

Louneman mukaan lapsille tarkoitettuja tuotteita joudutaan vetämään markkinoilta valitettavan usein. Yleensä suomalaisyritykset vetävät vaarallisiksi todetut tuotteet markkinoilta vapaaehtoisesti.

Pikku-Piia-keinua on ehditty myydä 900 kappaletta ja Brio-keinua 40.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat