Lassi Etelätalosta MM-kisojen suomalaissensaatio! Keihäsfinaalissa yllätysvoittaja, virolaistähti paareilla ulos stadionilta

Etelätalo repäisi parhaansa tärkeään hetkeen –"Tulos oli aika maksimi" 1:55
Lassi Etelätalo MM-finaalin neljäs: "Tulos oli aika maksimi."

Lassi Etelätalo oli hienosti neljäs keihäänheiton MM-finaalissa Dohassa sunnuntaina. Maailmanmestaruuden vei grenadalaisyllättäjä Anderson Peters. 

Finaalin ainoa suomalaisosallistuja Etelätalo onnistui karsinnan tapaan kolmannella heitollaan ja nosti itsensä tuossa vaiheessa 9. sijalta neljänneksi tuloksella 82,49. Tämä jäi Etelätalon parhaaksi. 

Etelätalon menestys oli yllätys, sillä häneltä odotettiin ennakkoon vähiten keihään suomalaiskolmikosta. Antti Ruuskanen ja Oliver Helander karsiutuivat lauantaina. Urallaan useista loukkaantumisista kärsinyt Etelätalo oli neljäs myös edellisissä arvokisoissaan, vuoden 2014 EM-kisoissa.  

Etelätalon sijoitus varmisti sen, että Daegun vuoden 2011 MM-kisat pysyvät tuloksellisesti Suomen historian huonoimpina. Noista kilpailuista Suomen joukkueen parhaat saavutukset olivat kaksi 9. sijaa. 

Petersin voittotulos oli 86,69. Viron Magnus Kirt oli toinen (86,21), pronssia otti Saksan Johannes Vetter (85,37). Hän puolusti mestaruutta. 

Kisaan suurimpana suosikkina lähtenyt Kirt loukkasi olkapäänsä viidennessä heitossaan, ja hänet vietiin stadionilta paareilla. 

Miesten MM-keihäsfinaalin tulokset:

1. Anderson Peters GRN 86,89
2. Magnus Kirt EST 86,21
3. Johannes Vetter GER 85,37
4. Lassi Etelätalo FIN 82,49
5. Jakub Vadlejch CZE 82,19
6. Julian Weber GER 81,26
7. Marcin Krukowski POL 80,56
8. Kim Amb SWE 80,42
9. Norbert Rivasz-Toth HUN 79,73
10. Chao-Tsun Cheng TPE 77,99
11. Keshorn Walcott TTO 77,47
12. Julius Yego KEN ei tulosta

Lue myös:

    Uusimmat