Laskiaispullia kahdella täytteellä

Mikäpä olisikaan sen mukavampaa kuin olla ulkona mäessä tai ladulla, ja sen jälkeen nauttia mehevästä laskiaispullasta! Pullan leipominen ei ole nykyään enää välttämättä kovin vaativaa puuhaa, sillä valmista pullataikinaa saa kaupan pakastealtaasta.

Laskiaispullaa pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä. Pullan alkuperämaaksi arvioidaan Saksaa. Pulla ruskistettiin voissa ja höystettiin rusinoilla sekä korinteilla 1600-luvun Saksassa. Se nautittiin silloin normaalisti maidon kera.

Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti puolestaan leipurioppilas, jota leipurimestari uhkasi raipan iskuilta. Oppilas säästyisi rangaistukselta jos hän keksisi kaikkia muita paremman pullan. Tarina kertoo että oppilas täytti ison pyöreän pullan ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla. Mestarin mielestä tulos oli niin hyvä että oppilas säästyi raipan iskuilta.

Kinuski-laskiaispullat

noin 20–30 kpl

2 pkt Myllyn Paras Pullataikinaa (pakaste, 2 x 1 kg)

tai 5 dl maitoa tai maitojuomaa
50 g hiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
noin 15 dl Myllyn Paras Emännän Puolikarkea Vehnäjauhoja (noin 1 kg)
noin 150 g voita tai margariinia

Kinuski-hillotäyte:
2½ dl vaahtoutuvaa kermaa
½ dl kinuskikastiketta
noin 3 dl vadelmahilloa
Pinnalle: munaa, raesokeria/mantelirouhetta

Sulata pullataikinalevyt jääkaapissa yön yli tai levittäen ne huoneenlämpöön ainakin puoleksi tunniksi.

Yhdistä sulaneet taikinalevyt yhdeksi isoksi pullataikinaksi ja anna kohota tämän jälkeen peitettynä lämpimässä paikassa normaaliin pullataikinan tapaan (½–1 tuntia). Hyvä paikka on 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittiöaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä.

Tai tee taikina itse:

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.

Kun pakastetaikina tai itse tehty taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta paksu pötkö ja jaa se 20–30 osaan riippuen siitä, kuinka isoja pullia haluat. Pyörittele paloista pikkupullia. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munalla ja koristele raesokerilla ennen paistamista. Voit myös jättää raesokerin pois ja laittaa lopuksi paistetun pullan päälle tomusokeria. Paista pikkupullat noin 225-asteisen uunin keskitasolla 5–10 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen varovasti huoneenlämpöistä kinuskikastiketta, sekoita vain vähän. Leikkaa jäähtyneistä pullista hattu irti. Laita pullan väliin reilusti vadelmahilloa ja kinuskikermaa.

Mansikka-laskiaispullat

Mansikkatäyte:

2½ dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa (Valio)
100 g mansikkahilloa
noin 3 dl mansikoita viipaleina

Valmista kuten edellä.

Reseptit: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Lue myös:

    Uusimmat