Laskettiinko sukellusrobotti kielletylle alueelle? KRP tutkii, rikkoiko saksalaisalus Estonian hylyn rauhaa

Keskusrikospoliisi kertoo selvittävänsä yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa, onko vuonna 1994 uponneen matkustajalaiva Estonian hylyn turvaksi säädettyä rauhaa rikottu.

KRP selvittää parhaillaan, onko matkustajalaiva Estonian hylyn rauhaa rikottu. KRP sai eilen Länsi-Suomen merivartiostolta ilmoituksen, jonka mukaan Saksan lipun alla purjehtivalta alukselta on mahdollisesti toissa iltana laskettu veteen sukellusrobotti. Tämä olisi tapahtunut alueella, joka on suojeltu laissa matkustaja-alus Estonian hylyn rauhoittamisesta.

– Tapahtumia selvitetään yhdessä Saksan viranomaisten kanssa, KRP kertoo tiedotteessaan.

KRP kertoo, että ilmoituksen mukaan Rajavartiolaitoksen alus ja helikopteri dokumentoivat tapahtumat alueella.

Uppoamisesta kohta 25 vuotta

Viranomaiset kertoivat tiistaina, että Saksan lipun alla purjehtinut sukellustukialus oli saapunut Estonian hylylle maanantaina.

Rajavartiolaitoksen alus oli alueella, otti yhteyttä sukellustukialukseen ja kehotti sitä olemaan loukkaamatta hylyn rauhaa. Tästä huolimatta saksalaisalus Fritz Reuter laski mereen todennäköisesti sukellusrobotin.

Estonian hylky makaa kansainvälisellä vesialueella, mutta Suomen talousvyöhykkeellä. Suomalaisviranomaisten mukaan Saksa ei ole liittynyt Estonian rauhaa suojaavaan sopimukseen.

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut Estonia upposi syysmyrskyssä 28. syyskuuta 1994 eli lähes tarkalleen 25 vuotta sitten. Turmassa Utön edustalla kuoli 852 ihmistä. Suurin osa uhreista oli Ruotsin ja Viron kansalaisia.

Lue myös:

    Uusimmat