Laskettelukausi on käynnistynyt Etelä-Suomessa – Hyvinkäällä viihdyttiin mäessä vesisateessa huolimatta

Näin Hyvinkäällä lasketellaan keskellä vesisadetta 7:49
Näin Hyvinkäällä lasketellaan keskellä vesisadetta

Hyvinkäällä lasketeltiin sunnuntaina vesisateessa, mutta se ei häirinnyt mäessä viihtyneitä. 

Laskettelukausi on alkanut Etelä-Suomessa. Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskuksessa vieraili sunnuntaina noin 200 laskettelijaa. Keskuksessa oli auki yksi rinne ja hissi. 

– Tämä on harvinaista. Taitaa olla toinen avaus lokakuulle meillä, kertoo toimitusjohtaja Matias Petäistö.

Rinne avattiin jo kerran aiemmin lokakuussa, mutta suljettiin välissä hetkeksi säiden vuoksi. Levi ja Ruka avasivat rinteitä jo 6. lokakuuta. 

Hyvinkäällä rinteen lumetus vaati kolme yötä ja rinteen teko noin 12 tuntia.

Sunnuntaina vesisateessa laskettelemassa ollut Toni Kerkelä kuvailee pienen sateen olevan hänelle lempisää.

– Kun on vähän pehmeämpää, niin on vähän turvallisempaa. Vaikka kaadut, niin ei haittaa. Sitten kun on jäiset olosuhteet, niin et halua yrittää mitään älyttömiä juttuja. 

Lue myös:

    Uusimmat