Laskelma ensi vuodesta: Näin käy 2 000, 3 200, 4 500 ja 7 000 euroa tienaaville

Veronmaksajain keskusliitto on arvioinut, mitä työllisyys- ja kasvusopimuksessa linjattu palkankorotus tarkoittaa eri tuloluokissa.

Palkkatulojen verotus pysyy vuoden 2015 tasolla, jos palkkasovun lisäksi otetaan huomioon myös hallitusohjelman verolinjaukset.

Esimerkiksi keskituloisen 3 200 euroa kuussa ansaitsevan veroprosentti alenee 0,2 prosenttiyksikköä 30,9 prosentista 30,7 prosenttiin. 2 000 euroa kuussa ansaitsevan verotus kevenee 0,5 prosenttiyksikköä.

Enemmän tienaavat maksavat ensi vuonna suhteessa enemmän veroja kuin tänä vuonna. Hyvää 7 000 euron kuukausipalkkaa nauttivan verotus kiristyy 0,2 prosenttiyksikköä. 4 500 euroa tienaavalla veroprosentti säilyy ennallaan.

Veronmaksajain Keskusliiton arvioissa on nyt sovitun työttömyysvakuutusmaksun korotuksen sekä aiempien hallitusohjelman veroratkaisujen lisäksi huomioitu myös arvioidun ansio- ja hintakehityksen vaikutukset ostovoimaan.

Laskelmassa ansiotason oletetaan nousevan keskimäärin 1,3 prosenttia ja hintatason 1,4 prosenttia vuonna 2016. 

Näin palkkojen verotus muuttuu


2 000 e/kk

Verotus kevenee. Veroaste nyt 22,8, uusi 22,3. Muutos -0,5 prosenttiyksikköä. Verojen jälkeen 8 euroa kuussa enemmän käteen.

3 200 e/kk

Verotus kevenee. Veroaste nyt 30,9, uusi 30,7. Muutos -0,2 prosenttiyksikköä. Verojen jälkeen 4 euroa kuussa enemmän käteen.

4 500 e/kk

Veroaste säilyy ennallaan, nyt 36,2. Käytännössä verojen jälkeen 3 euroa kuussa vähemmän käteen.

7 000 e/kk

Verotus kiristyy. Veroaste 42,1, uusi 42,3. Verojen jälkeen 18 euroa kuussa vähemmän käteen.

Lähde: Veronmaksajain keskusliitto. Laskentaoletukset: Vain viran puolesta tehtävät vähennykset, alle 53-vuotias palkansaaja. Vuosiansio lomarahoineen=kuukausipalkka x 12,5. Työtulovähennyksen korotus 450 milj. euroa. Työttömyysvakuutusmaksun korotus 0,5%-yksikköä. 


Lue myös:

    Uusimmat