Lapsiasiavaltuutettu kertoo kolme asiaa, jotka Koskelan teinisurma opetti

Vuosi sitten Helsingin Koskelassa tapahtunut raaka teinimurha järkytti Suomea. Mutta onko mikään muuttunut? Lapsiasiavaltuutettu listaa kolme tärkeää opetusta.

Viime vuoden joulukuussa julmassa henkirikoksessa kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa murhasi ikätoverinsa.

Uhria oli kiusattu ja hän oli lastensuojelun asiakas. Kaikki tekijät tuomittiin syyskuussa murhasta pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen mainitsee kolme asiaa, jotka vuoden takainen henkirikos on opettanut.

– Pitää muistaa, että lapsille ja nuorille pitää opettaa tunnetaitoja. Osataan olla empaattisia ja ymmäretään, että omaa pahaa oloa ei pureta toisiin, tai haeta mielihyvää alistamalla toisia, Pekkarinen sanoo.

Toinen tärkeä asia on Pekkarisen mukaan yksinäisyyteen ja kiusaamiseen puuttuminen.

– Koskelassa oli oikeastaan mielestäni traagisinta, että uhri oli niin yksinäinen, että antoi toistuvasti kohdella itseään julmasti saadakseen olla ihmisten kanssa, joita hän piti kavereina – ja jotka eivät kuitenkaan kunnioittaneet häntä ollenkaan.

Kolmas lapsiasiavaltuutetun pointti on sekä väkivaltaan että päihteidenkäyttöön puuttuminen. Suomalainen väkivaltarikollisuus tyypillisesti tehdään vahvassa humalassa, Pekkarinen sanoo.

– Erityisesti nuorilla impulssikontrolli voi olla silloin hyvin heikko.

Tavallisetkin nuoret kykenevät karmeisiin tekoihin

Koskelan tapauksessa tekijät kohdistivat uhriinsa erityisen raakaa väkivaltaa, vaikka he olivat vasta teini-ikäisiä. Voidaanko todeta, että Koskelan surma oli yksittäistapaus?

– Ei missään tapauksessa. Oikeastaan pelkäsinkin, että koska ihmiset kokevat sen niin järkyttävänä ja ahdistavana, he ajattelisivat sitä yksittäisen poikkeuksena, Pekkarinen vastaa.

Pekkarisen mukaan tapaus avasi silmät sille, että aivan tavalliset nuoret saattavat päihtyneinä tai väärissä porukoissa syyllistyä mitä karmeimpiin tekoihin.

Tämän takia aikuisten tulisi kuunnella lasten ja nuorten tekemisiä herkällä korvalla.

– Heillä voi olla hyvin kummallisia fantasioita ja leikkejä, jotka muuttuvat vaarallisiksi.

Lue myös:

    Uusimmat