Läpimurto outojen kuolemantapausten tutkimuksissa – sähkösavumysteeri saattoi vihdoin ratketa

Syyllinen kymmeniä ihmisiä tappaneisiin sähkötupakkaan liittyneisiin sairastumisiin on saattanut löytyä. Yhdysvaltain viranomaiset kertovat saavuttaneensa läpimurron tutkimuksissaan. 

Keuhkonäytteet mystisesti sairastuneelta 29 potilaalta paljastavat, että kaikilta testiryhmän jäseniltä löytyy yhteinen nimittäjä. Kyseessä on vitamiinin E:n asetaatti, eli E-vitamiinista johdettu öljy.

Asetaattilöytö on ensimmäinen kerta, kun jokin linkki löydetään vaikuttaja-aineen ja sähkötupakointiin liitettyjen sairastumisten välillä.

Käytetään kannabispohjaisissa sähkösavutuotteissa

Löydöstä kertoi Yhdysvaltain tautien hallinnan ja estämisen keskus.

– Vitamiini E:n asetaatti on erittäin vahvasti epäilty syyllinen tapauksiin, sanoi keskuksen asiantuntijalääkäri Anne Schuchet kuvaten löytöä ”läpimurroksi”.

Keskus jatkaa tutkimuksiaan vahvistaakseen epäilyksensä täysin. Tutkimuksissa saattaa löytyä myös muita mahdollisia vaikuttavia.

Sähkötupakka räjähti bussissa istuvan miehen taskussa 0:25
Video: Sähkötupakka räjähti bussissa istuvan miehen taskussa.

Vitamiini E:n asetaattia epäillään käytetyn joissain kannabispohjaisissa sähkösavutuotteissa, joiden on epäilty olleen vaikuttamassa kuolemantapauksiin.

Yli 2000 ihmisen on epäilty saaneen sähkösavutuotteisiin liittyvän keuhkosairauden Yhdysvalloissa. Heistä 39 on kuollut. 

Päivitys kello 23.14: Täsmennetty tietoa, että epäiltyä ainetta löytyy nimenomaan joistain kannabispohjaisista tuotteista.

Lue myös:

    Uusimmat