Lännen Media: Toimeentulotuen käsittely saattaa ruuhkautua

Toimeentulotuen käsittely voi ruuhkautua loppuvuodesta, kun tuki siirtyy kunnilta Kelan hoidettavaksi ensi vuonna, kertoo Lännen Media.  

Lännen Median mukaan osa kuntien etuuskäsittelijöistä hakeutuu muutoksen myötä toisiin tehtäviin ja on mahdollista, että kunnissa on loppuvuodesta vähemmän henkilökuntaa käsittelemässä hakemuksia.   

Vuonna 2015 etuuskäsittelijän nimikkeellä työskenteli kunnissa noin 800 henkeä. Kela on Lännen Median mukaan palkkaamassa 300-350 uutta toimihenkilöä kunnista.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkija Jouko Karjalainen arvioi Lännen Medialle, että muutoksen myötä toimeentulotuen hakija- ja saajamäärät tulevat kasvamaan ja hakemisen byrokraattisuus vähenee.  

THL:n tilastojen mukaan 7,2 prosenttia väestöstä sai toimeentulotukea vuonna 2014.  

Lue myös:

    Uusimmat