Lakko pysäytti pk-seudun bussiliikenteen: Emilia marssi juna-asemalle kilometrejä, mutta antaa tukensa lakkolaisille – "Pienempi paha odottaa pakettia kaksi viikkoa kuin että palkka putoaa tonnilla"

Massiiviset tukilakot iskevät suomalaisten arkeen – MTV kurkisti lakkoaamuiseen Helsinkiin 8:31
Tukilakkojen vaikutuksia puitiin MTV Uutiset Livessä.

Lakkoaamu näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla, kun bussiliikenteessä on ajossa vain noin 30 prosenttia linja-autoista. Junat ja raitiovaunut kuitenkin kulkevat normaalisti.

Helsingin Pihlajistossa asuva Emilia joutui kävelemään lähimmälle rautatieasemalleen kolme kilometriä kepeässä pakkassäässä. Normaalisti linja-auto olisi vienyt asemalle.

– Ei mitään maata kaatavaa, mutta joutuu vähän suunnittelemaan enemmän, Emilia kuvailee MTV Uutisille lakkoaamun tunnelmia.

– Autoa tuli ikävä, olemme eläneet pari kuukautta autotonta elämää. Nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että onko tässä sittenkään mitään järkeä, mutta kuten sanottu ei maata kaatavaa ja terveys kiittää.

Työmatkalainen kertoo, että häneltä löytyy ymmärrystä lakkolaisille. Hänen mukaansa on väärin, kuinka paljon palkkoja ollaan pudottamassa.

– Se on todella järkyttävää, eikä sellaista saa tapahtua, Emilia toteaa.

– On pienempi paha odottaa pari viikkoa pakettia kuin niin että tonnin verran tippuisi palkka kuukaudessa.

"Junassa jopa tavallista rauhallisempaa"

Työmatkalainen Timo Hyvönen saapui myös rautatieasemalle aamutuimaan.

– Normaali tai normaalia rauhallisempi, Hyvönen kuvailee aamun tunnelmia. Junassa oli jopa tavallista vähemmän väkeä, hän kertoo.

Hyvösellä ei riitä ymmärrystä lakkolaisille.

– Kyllä sitä on hieman vaikea ymmärtää, varsinkin kun kävi ilmi, että lukitseva tekijä on aikaa sitten sovittu asia. Toivottavasti nyt neuvottelut etenevät ja kyllähän tämä on loistava mahdollisuus kilpailijoille. Näyttää siltä, että alan rakenne muuttuu täysin, Hyvönen summaa.

Lue myös:

    Uusimmat