Laittaisitteko revontulet päälle? Nämä ovat turistien hassuimmat kysymykset Suomesta
Rovaniemen matkailuneuvonnassa on totuttu matkailijoiden erikoisiin kysymyksiin ja väärinkäsityksiin. Pokka on pidettävä silloinkin, kun turisti haluaisi ostaa itselleen poron kotiin viemisiksi.
– Napapiirin mystinen olemus ihmetyttää matkailijoita. Osa turisteista ajattelee, että napapiirillä on lunta ympäri vuoden. Myös silloin, kun Rovaniemen keskustassa on hellettä, kertoo Heidi Rantanen Rovaniemen matkailuneuvonnasta.
Tarkennuksena sanottakoon, että napapiiri sijaitsee kahdeksan kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen.
Myös aurinko ihmetyttää pohjoiseen saapuneita matkailijoita. Neuvonnasta on kysytty muun muassa, voiko auringonpaisteessa ruskettua.
Voiko revontulet sammuttaa?
Moni turisti on kuullut mystisistä revontulista.
– Matkailijat saattavat kuvitella, että revontulet ovat jokin tietty paikka, tai että revontulet voi laittaa päälle ja sammuttaa jostakin. Ei ole tavatonta myöskään kotimaisten matkailijoiden keskuudessa luulla, että revontulia voi katsella myös kesällä.
Pikku Heidi Rovaniemellä?
Joillakin turisteilla taru on sekoittunut todellisuuteen. Neuvonnasta on muun muassa kysytty, missä majailee "vuorten pikku Heidi".
Tähän Sveitsin tunnetuimpaan satuhahmoon, Alppien Pikku Heidiin, tuskin törmää napapiirillä.
Pilkkimään heinäkuussa?
Rovaniemi on tunnettu lukuisista talviaktiviteeteistaan.
– Keskellä kesääkin turistit haluavat milloin moottorikelkkailemaan, milloin pilkkimään tai ajamaan husky-valjakoilla tai poroilla.
– Meitä riemastuttavat myös matkailijat, jotka haluavat ratsastamaan porolla. Tällaista aktiviteettia ei ole kovasta kysynnästä huolimatta vielä tarjolla.
Poroja tuliaisiksi?
– Meiltä halutaan myös toistuvasti ostaa arktisia eläimiä, erityisesti poroja. Osa matkailijoista taas on itse liikenteessä lemmikkien kanssa, ja joskus olemme muun muassa etsineet majoitusta 14 vetokoiralle.
Missä Venäjällä on bensa-asemia?
Toisinaan Rovaniemen matkailuneuvonnan luullaan olevan koko maailman kattava tietotoimisto.
– Etelä-Suomen kaupunkien, kylien, tapahtumien ja lauttayhteyksien lisäksi matkailijat olettavat matkailuneuvonnastamme löytyvän myös tiedon koko Pohjoismaiden majoitustarjonnasta sekä bussiyhteyksistä. Luonnollisesti meidän tulisi myös tietää huoltoasemien sijainnista ja tiekarttojen saatavuudesta Venäjällä.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Uusimmat
-
10:43
Joukkuetoveri ylistää Mikael Granlundin suoritusta: "Petasi tilanteen upeasti"
-
10:38
Itsenäisyyspäivän vietto käynnistyi – video näyttää koskettavan hetken Helsingin Tähtitorninmäellä
-
10:32
Donald Trump: Jos minut valitaan presidentiksi, en toimi kuten diktaattori – paitsi ensimmäisenä päivänä
-
10:32
Mitä eroa on lehti-, torttu- ja voitaikinalla?
-
10:12
Jari Isometsä antaa palaa kriittisestä puheenaiheesta – "Nyt on viimeinen aika"
-
10:05
Heinäkuussa alkanut työtaistelu päätökseen: Hollywood-näyttelijät hyväksyivät uuden työehtosopimuksen
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo järkyttyy kohtaamisestaan
-
09:54
Nämä mielenosoitukset nähdään tänään Helsingissä – Töölöntorilla "pattitilanne"
-
09:54
Väite rankasta riidasta TPS-kulisseissa – näin vastaa Petrus Palmu
-
09:22
"Hän oli ehkä minuakin rutikuivempi" – presidenttiehdokkaat paljastavat suosikkipresidenttinsä
-
09:20
Gazan eteläosassa raskaita taisteluita: "Intensiivisin päivä sitten maaoperaation alkamisen" – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
09:19
Video näyttää juuri vapautetun presidentin tarinan – oli tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
09:05
Näin nousi siniristilippu salkoon 106-vuotiaan Suomen kunniaksi – MTV Uutiset seuraa juhlapäivän tapahtumia
-
09:03
Nämä kohtaamiset ovat jääneet Jaakko Loikkaselle erityisesti mieleen Linnan juhlista
-
09:01
Flunssahoidot testissä – lääkäri kertoo, nujertavatko sinkki ja hunaja oikeasti pöpöt
-
09:01
Sairaanhoitajan tyyli puhdistaa leikkuulauta saa täystyrmäyksen: "Ei todellakaan desinfioi mitään"
-
08:14
Lionel Messille mojova tunnustus Yhdysvalloissa
-
08:06
Tätä kaikkea presidentti Niinistön Linnan juhlissa on tapahtunut
-
08:01
Tässä ovat rouva Jenni Haukion upeat Linnan juhlien tyylit vuosien varrelta
-
07:45
Katso videolta, kuinka Biden kommentoi Trumpin presidenttiehdokkuutta ja omia suunnitelmiaan
-
Lataa lisää