Lähihoitaja: Eläimetkin asuvat paremmin kuin vanhukset – pannaan yksin kuolemaan kotiin

MTV Uutisiin on tullut runsaasti yhteydenottoja kotihoidossa työskenteleviltä, mutta kukaan ei uskalla esiintyä nimellään.

Lähihoitaja "Sirkka" monien muiden kanssasisarten lailla katsoo, että työnantaja rajoittaa heidän sananvapauttaan kieltämällä puhumasta vanhusten kotihoidon tilanteesta.

– Minun mielestäni minulla on oikeus kertoa omista mielipiteistäni. Työnantajalla ei ole oikeutta rajoittaa sananvapauttani.

"Minua säälittävät nämä vanhukset. He ovat vähän kuin syöttöporsaita."

Sirkan mukaan useimpien vanhusten elämä pyörii kotona sen ympärillä siinä, että onko kakka housussa ja onko ruokaa.

– Ei meillä lähihoitajilla ole enää aikaa jutella vanhusten kanssa. Minua säälittävät nämä vanhukset. He ovat vähän kuin syöttöporsaita.

– Esimerkiksi lääkkeen antoon on varattu aikaa viisi minuuttia. Meitä pelotellaan sillä, että jos emme pysy aikatauluissa, niin meidät yksityistetään. Ihmisillä ei ole mitään väliä vaan tehokkuudella. 

– Tämä työ on kuluttanut minut ihan loppuun.  Vanhusten karut kohtalot ovat julmia. Eräs kotona asuva mummo ei enää tiennyt onko päivä vai yö? Aina, kun menin sinne hän oli nukkumassa. Tämä tilanne jatkui vuoden ennenkuin hän pääsi palvelutaloon.

Näin lähihoitaja Sirkka kertoo työstään:

Tapaus 1:  Likainen vanhus – asuu jätteiden keskellä

Lähihoitajan mukaan eräälle alkoholisoituneelle vanhukselle on tilattu kotihoidosta vain ruoka-annos ja sen avaaminen. 

– Vanhus on ihan likainen ja haiseva. Tuskin käy koskaan peseytymässä. Asunnossa on joka puolella roskia. Siellä haiseekin ihan kamalalle. Hän viskelee ruoka-annospakkauksia ulos ja sinne on tullut rottia.

– Olen vienyt viestiä tästä hirvittävästi tilanteesta ylöspäin, mutta mitään ei tapahdu.  Tilanne on mielestäni ihan järkyttävä eikä hän asu missään korvessa, vaan kaupungissa. Eläimetkin asuvat paremmin kuin monet vanhukset, kauhistelee lähihoitaja.

Tapaus 2: Yksinäinen mummo – makaa sängyssään kaiket päivät

Lähihoitajan mukaan hänen asiakkaana on ollut mummo, joka makaa kaiket päivät sängyssä -  lukuunottamatta puolta tuntia, kun hän syö.

– Kotihoito käyttää mummoa wc:ssä, kun hänen jalkansa eivät toimi. Nostamme hänet istumaan siksi aikaa, kun hän syö ruoka-annoksen.  Siiinä menee vajaat puoli tuntia.

– Mummo on todella seurankipeä kuten oikeastaan kaikki muutkin vanhukset, jotka ovat yksin kotona. Kaikkihan ne on - niin yksinäisiä eikä meillä ole enää aikaa jutella, surkuttelee lähihoitaja.

Tapaus 3:  Syöpäsairas löytyi kotoaan – oli pyörinyt omassa ulosteessaan

Lähihoitajan kotihoidossa oleva syöpäsairas vanhus lähetettiin välillä sairaalaan yleiskunnon huonontumisen vuoksi.

– Hän oli niin heikossa kunnossa, että ei omin avuin päässyt wc:hen eikä sairaalasta oltu annettu hänelle apuvälineitä. Me käytimme häntä wc:ssä ja annoimme ruokaa.

– Yhtenä päivänä löysin hänet kotoaan yltäpäältä omissa ulosteissaan ja hänellä oli kovat tuskat. Hänet vietiin takaisin sairaalaan.

Vanhukset ovat heitteillä – saavat olla kotona

Lähihoitaja Sirkan mielestä on hulluutta, että palvelutalot lopetetaan.

– Olen tällä hetkellä palvelutalossa töissä ja täällä meillä on aikaa jutella, pelata ja viettää aikaa vanhusten kanssa. He ovat koko ajan siinä lähellä. En kestänyt työtä kotihoidossa.

– Kotihoidon vakituiset työntekijät ovat niin uupuneita, että he ovat vähän väliä sairaslomilla.  Käytännössä kotihoito pyörii pitkälti sijaisten voimin. Saman päivän aikana vanhuksen luona saataa käydä jopa viisi eri sijaista.

– Eikä tässä vielä kaikki, sillä pitkäaikaisille sijaisille ei anneta kaupungissa enää töistä, sillä heille on kertynyt jo lomaoikeuksia. On halvempaa ottaa näiden kokeneiden sijaisten tilalle uusia työtekijöitä.

– Vanhukset pannaan yksin kuolemaan kotiin, kuinka tämä on mahdollista hyvinvointiyhteiskunnassa ? kyselee lähihoitaja.

Lue myös:

    Uusimmat