Lähde: ManU yrittää päästä eroon Ronaldosta – ei kelpaa kellekään

Manchester Unitedin kausi on alkanut katastrofaalisesti kahdella tappiolla, ja seura on Valioliigan hännän huippuna. Tähtipelaaja Cristiano Ronaldon tilanne seurassa on todella epävarma.

Cristiano Ronaldon ympärillä on liikkunut todella paljon huhuja koko kesän. Miehen on uumoiltu siirtyvän pois Manchester Unitedista, mutta toistaiseksi portugalilainen on vielä joukkueessa mukana. Monta kertaa maailman parhaaksi valittu Ronaldo alkaa olla kuitenkin epätoivottu pelaaja jopa Manchesterissa, jossa hän voitti aikanaan monta pokaalia.

Italialainen toimittaja Tancredi Palmeri on kertonut, että Ronaldoa on tarjottu sekä AC Milanille että Interille, mutta kumpikaan seura ei ole ollut kiinnostunut saamaan tehopelaajaa riveihinsä.

Italialaistoimittajan mukaan jo yhdeksän Euroopan huippuseuraa on kieltäytynyt ottamasta Ronaldoa riveihinsä. Syynä tähän arvellaan olevan miehen tähtitieteellinen palkka. Ronaldo tienaa useiden nettilähteiden mukaan noin 560 000 euroa viikossa, eli reilut kaksi miljoonaa euroa kuukaudessa.

Ronaldo siirtyi vuosi sitten Juventuksesta Manchester Unitediin. Maaleja syntyi viime kaudella 18 kappaletta 30 ottelussa, mutta portugalilainen ei onnistunut johdattamaan joukkuetta yhteenkään pokaaliin. United oli viime kaudella Valioliigassa vasta kuudes. 

Tancredi Palmerin tviitti alla.

Lue myös:

    Uusimmat