Labore: Alkuvuoden talouskasvu ollut odotettua hitaampaa

Talouskasvu on ollut alkuvuonna odotettua hitaampaa, arvioi Työn ja talouden tutkimus Labore tuoreessa ennustearviossaan. 

Myöskään jyrkkää suhdannekäännettä ei tutkimuslaitoksen mukaan ole näköpiirissä.

Vielä keväällä Labore ennusti Suomen kansantaloudelle 0,4 prosentin kasvua tänä vuonna. 

Uuden ennustearvion mukaan talouskasvun ja työllisyyden puolesta kevään ennusteen toteutuminen on aiempaa epätodennäköisempää.

Kasvuodotusten hiipumisen taustalla on Laboren mukaan julkisen talouden sopeutustoimien vaikutus talouskasvuun ja odotukset rahapolitiikan kevenemisen hitaudesta.

Kehysriihessä keväällä päätettyjen sopeutustoimien vaikutukset voivat Laboren arvion mukaan olla ennakoitua suurempia ja lisätä taantuman riskiä.

 

Lue myös:

    Uusimmat