Lääkejakelun ongelmat kurmottivat Oriolaa  –  liikevoitto putosi 9,7 miljoonaan

Lääketukkuri Oriolan oikaistu liikevoitto putosi heinä–syyskuussa 9,7 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 16,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski 1,4 prosenttia. Viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoitto kasvoi 4,7 prosenttia.

Laskun taustalla ovat ongelmat yhtiön lääkejakelussa. Lääketoimituksissa oli katkoja, sillä uusi järjestelmä osoittautui vialliseksi.

–  Uuden järjestelmän käyttöönotto oli odottamattoman vaikeaa, ja vaati suuria ponnistuksia nostaa toimituskyky takaisin normaalille tasolle, yhtiön toimitusjohtaja Eero Hautaniemi sanoo tiedotteessa.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla lääkkeistä pystyttiin toimittamaan normaalisti vain 72 prosenttia. Kuun loppuun mennessä 95 prosenttia lääkkeistä toimitettiin apteekkeihin luvatussa 24 tunnissa. Lokakuussa lääkkeiden jakelu on toiminut normaalisti, Oriola kertoo.

–  Ei-lääkkeellisten tuotteiden osalta normaalitaso saavutetaan lokakuun loppuun mennessä.

Oriola kertoo menettäneensä jakeluongelmien takia noin 4 miljoonan euron liikevaihdon. Syynä on se, että ei-lääkkeellisten tuotteiden jakelu onnistui vain osittain syyskuussa.

Taustalla olivat sekä menetetty myyntikate että työvoimakustannukset. Yhtiössä tehtiin ylimääräisiä työvuoroja, jotta apteekeille, sairaaloille ja eläinlääkäreille saataisiin varmistettua lääketoimitukset. Kustannukset rasittavat myös loka–joulukuun tulosta.

Lääketukkuri Oriolan toimitusvaikeudet aiheuttaneet lääkepulaa apteekeissa Suomessa 2:17

Lue myös:

    Uusimmat