Kyselytutkimus paljastaa: Miehet antavat pettämisen helpommin anteeksi kuin naiset – tässä syy

Uusi kyselytutkimus paljastaa, kuinka monet antaisivat pettämisen todella anteeksi ja mistä syistä. Jopa yli puolet miehistä ja naisista kertoo olevansa valmis jatkamaan suhdetta. Tutkimuksesta uutisoi The Sun.

Miten pettämistä voi ehkäistä parisuhteessa? Katso asiantuntijan vastaus yltä!

Uskottomuus jättää suhteeseen ikuisen jäljen. Toiset eivät pääse koskaan yli luottamuksen pettämisestä parisuhteessa, toiset taas päättävät jatkaa edelleen yhdessä. Mutta miksi?

Aikaisemmissa tutkimuksissa on selvitetty muun muassa todellisia syitä pettämiselle, mutta tuoreessa kyselytutkimuksessa selvitettiin puolestaan sitä, kuinka monet antaisivat uskottomuuden anteeksi ja mistä syystä.

Ashley Madison -sivusto, joka on tarkoitettu avioituneille ihmisille, jotka etsivät irtosuhteita, selvitti asiaa. Sivusto kyseli sen 3 000 käyttäjältä mielipiteitä.

Miehistä useampi antaisi anteeksi

Kyselyyn vastanneista miehistä 59 prosenttia kertoi antavansa kumppanin pettämisen anteeksi. Naisista vain hiukan pienempi osa olisi valmis jatkamaan yhdessä, nimittäin 51 prosenttia.

Kyselyn tulosten mukaan miehille tärkein syy pysyä yhdessä olivat lapset: miehet eivät halunneet, että lapset joutuisivat kokemaan vanhempien eron. Toisena syynä oli rakkaus kumppania kohtaan.

Naisilla taas suurin syy pysyä yhdessä pettäneen kumppanin kanssa oli taloudellinen tilanne. Toisena olivat sentään lapset, kolmantena rakkaus kumppania kohtaan.

Suurimmat syyt pysyä yhdessä pettäneen kumppanin kanssa

Miehet

  1. Ei halua laittaa lapsia eron läpi 26%
  2. Rakastaa edelleen kumppania 25%
  3. Taloudelliset syyt 20%
  4. Voisin antaa anteeksi 18%

Naiset

  1. Taloudelliset syyt 30%
  2. Ei halua laittaa lapsia eron läpi 25%
  3. Rakastaa edelleen kumppania 24%
  4. Voisin antaa anteeksi 15%

Tutkimuksen tuloksiin on toki syytä suhtautua kriittisesti, sillä siihen ovat vastanneet ihmiset, jotka käyttävät mahdollisille pettäjille suunnattua sivustoa. He mahdollisesti suhtautuvatkin pettämiseen näin ollen positiivisemmin.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat