Uusi kysely osoittaa, että naiset eivät ole valmiita odottamaan, että mies polvistuu heidän eteensä. Yksi viidestä naisesta nimittäin ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kosii miestä itse, Female First uutisoi.
John Greed Jewelleryn tekemä kysely osoittaa, että huomattavan suuri osa brittinaisista on kosinut miestään. Yritys kysyi tuhannelta asiakkaaltaan ajatuksia kosimisesta. Kyselyyn vastanneista vähän yli 20 prosenttia paljasti kosineensa miestään. Suuri osa, 72 prosenttia, oli myös patistanut kumppaniaan kakistamaan ulos tärkeät sanat kysymällä muun muassa "etkö aio koskaan kosia minua?" tai "eikö nyt olisi oikea aika kosia?".
Kyselyn mukaan miehensä kosintaa eivät malta odottaa etenkään kiireiset uranaiset. Brittinaisista Birminghamissa asuvat kosivat miestään kaikkein todennäköisimmin, sillä 38 prosenttia heistä oli kosinut ja 84 prosenttia oli myöntänyt painostaneensa miestään kosimaan. Miehensä kosintaa odotetaan kärsivällisimmin Liverpoolissa, jossa vain viisi prosenttia oli kosinut miestään.
Kosintaa suunnittelevien naisten tulee kuitenkin varautua rahanmenoon. Brittimiehistä 37 prosenttia käyttää nimittäin yli 5000 puntaa vihkisormukseen.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Lähde: femalefirst.co.uk
Kuva: Shutterstock/Sergej Khakimullin
Uusimmat
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
11:15
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
11:10
Pia Penttala avautuu viime sunnuntain TTK-suorituksestaan: "Soimasin itseäni siitä esityksestä"
-
11:07
Tytti Yli-Viikarin tie nousi pystyyn – potkut olivat lailliset
-
11:07
Antti Tuisku on työstänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta projektiaan – fanit innoissaan: "Tuskin jaksan odottaa!"
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
Lataa lisää