Kymmeniä tukkeja putosi rekan kyydistä tielle – autoilija ei ehtinyt väistämään

Itä-Suomessa Lapinlahdella tapahtui aamulla kahdeksan jälkeen onnettomuus, josta olisi voinut tulla tuhoisatkin seuraukset.

Poliisin mukaan tukkeja kuljettaneen rekan perävaunusta putosi Kuopiontiellä useita kymmeniä tukkeja autotielle ja vatsaantuleva auto joutui tukkien tulilinjalle. Paikkakuntalaisen naisen auto törmäsi tukkeihin ja ajatui törmäyksen jälkeen ojaan. 

Tukkirekan kuljettaja ei huomannut onnettomuutta, vaan hänelle selvisi poliisitiedotteen mukaan vasta myöhemmin, että lastista oli pudonnut tukkeja. Rekan kuljettaja palasi tapahtumapaikalle, jolloin selvisi, että tielle oli pudonnut useita kymmeniä tukkeja. Tukit olivat levinneet osittain molemmille ajokaistoille 150 metrin matkalta. 

Henkilöauto vauritoitui törmäyksessä ja naiskuljettaja loukkasi itseään lievästi, kertoo poliisi. Nainen kävi tarkastuttamassa itsensä terveyskeskuksessa. Poliisille tukkirekan kuljettaja epäili tukkien putoamisen syyksi teknistä vikaa perävaunun kuormansitomiseen käytetyssä paineilmalaitteistossa.

Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa tukkirekan kuljettajan osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös:

    Uusimmat