Kymmenettuhannet ajavat ilman ajokorttia

Liikenteessä huseeraa vuosittain tuhansia kuskeja, joilla ei ole ajo-oikeutta kulkuneuvoonsa. Liikkuva poliisi kirjasi viime vuonna yli 27 000 tapausta ajo-oikeudetta ajosta.

- Kiinnijääneiden määrä on vain jäävuoren huippu. Todellisuudessa ajo-oikeudetta ajavia on paljon enemmän, toteaa poliisitarkastaja Jari Pajunen sisäasiainministeriöstä.

Ajo-oikeudetta ajossa kyse on siitä, että poliisi saa rysän päältä kiinni kuljettajan, jonka ajokortti on niin sanotusti kuivumassa rattijuopumuksesta tai ylinopeudesta.

Ajo-oikeudetta ajosta puhutaan myös silloin, kun henkilö ajaa esimerkiksi mopokortilla moottoripyörää tai silloin, jos hänellä ei ole laisinkaan ajokoulutusta.

- Tässä on kyse niin sanotusta piilorikollisuudesta, jonka valvonta ei voi olla ikinä tarpeeksi kattavaa. Suurissa kaupungeissa henkilö voi ajella vuosikausia ajo-oikeudetta, eikä häneen kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Pienillä paikkakunnilla liikkuva poliisi saattaa sen sijaan muistaa ulkoa, että vastaan ajaneen kuljettajan kortti on kuivumassa, kertoo poliisiylitarkastaja Esko Ruokonen poliisihallituksesta.

Poliisi saa päivittäin kiinni useita kuljettajia, jotka ajavat toistuvasti liikenteessä ajo-oikeudetta.

Ajo-oikeudetta ajosta voi selvitä 120 euron sakoilla

Ensimmäisestä ajo-oikeudetta ajosta määrättävä yleinen rangaistus on 20 päiväsakkoa. Jos rikos toistuu vuoden sisällä, rangaistus on neljä päiväsakkoa suurempi, eli 24 sakkoa. Kolmannesta vuoden sisäisestä teosta sakkojen määrä nousee edelleen neljällä.

Jos vuoden sisällä henkilö saadaan kiinni ajo-oikeudetta ajosta kuudesti tai tai tätä useammin, asiasta tehdään rikosilmoitus.

Alimmillaan ajo-oikeudesta rapsahtaa kuljettajan maksettavaksi 120 euron sakko.

- Tämä on ehdottomasti liikenneturvallisuusongelma, sillä osa on niitä, joilla ei ole koskaan ollutkaan korttia eivätkä he tunne näin kaikkia liikennesääntöjäkään, toteaa Ruokonen.

Pajusen mukaan ajo-oikeudetta ajavien kiinnijäämisriskiä pyritään kasvattamaan uudella tekniikalla.

- Toki mietitään, että voisiko esimerkiksi uudella rekisterikilpien tunnistustekniikalla seurata sitä, onko jonkin ajoneuvon omistajalla oikeus ajoneuvon kuljettamiseen.

Lue myös:

    Uusimmat