Kymmenet lampaat nääntyivät nälkään loppuunkalutulla laitumella – naiselle ehdollista vankeutta

Syyttäjä vaati aluksi myös naisen pojalle rangaistusta törkeästä eläinsuojelurikoksesta, mutta perui syytteet käräjäkäsittelyn aikana.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut nelikymppisen naisen törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Oikeus katsoo, että nainen oli jättänyt tahallaan hoitamatta hänellä olleet lampaat ja aiheuttanut näin eläimille tarpeetonta kärsimystä.

Lampaiden aitauksen pohjoispohjalaisessa kunnassa nähnyt ohikulkija ilmoitti syyskuussa 2019 hätäkeskukseen henkitoreissaan olevista ja jo kuolleista lampaista. Oikeuden mukaan paikalle saapunut poliisipartio havaitsi aitauksessa olleiden noin 120 uuhen ja karitsan seassa kahdeksan kuollutta karitsaa, joista osa oli ollut kuolleena jo pitemmän aikaa.

Poliisi lopetti yhteensä neljä erittäin huonokuntoista karitsaa päivystävän eläinlääkärin pyynnöstä. Lisäksi lammaslaitumen vierestä löytyi oikeuden mukaan säkki, jonka sisällä oli viisi kuollutta lammasta.

– Kyseisen laitumen ravinto oli syöty loppuun ja aitauksessa lampaille ei ollut tarjolla ravintoa. Lampailla ei ollut riittävästi sääsuojaa käytössä, kirjoittaa oikeus tuomiossaan.

Seuraavana päivänä lammastilalle tarkastuksen tehneet valvontaeläinlääkärit joutuivat oikeuden mukaan lopettamaan yhteensä 45 lammasta kiireellisesti niiden huonon kunnon vuoksi.

Oikeus: Eläimille aiheutui kovaa kärsimystä ja tuskaa

Oikeus katsoo teon olleen eläinten kannalta erityisen julma ja rikoksen olleen myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Nainen tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja tuotantoeläinten eläintenpitokieltoon toukokuuhun 2027 saakka.

–  (Nainen) on tahallaan laiminlyönyt valvoa eläinten kuntoa ja huolehtia siitä, että huonokuntoiset lampaat saavat tarpeellista hoitoa. Hänen laiminlyöntinsä ovat aiheuttaneet suurelle määrälle eläimiä pitkäaikaisesti kovaa kärsimystä ja tuskaa, perustelee oikeus tuomiossaan.

Syyttäjä vaati aluksi myös naisen pojalle rangaistusta törkeästä eläinsuojelurikoksesta, mutta perui syytteet käräjäkäsittelyn aikana.

Oikeus antoi tuomionsa torstaina, mutta toimitti sen STT:lle vasta perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat