Kylmäkosken vankilassa kaulaan puukotettu vanki on toipumassa – poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä
Kylmäkosken vankilassa vakavia vammoja perjantaina tapahtuneessa puukotuksessa saanut vanki on toipumassa. Poliisi kertoo MTV uutisille, että uhrin tila on tällä hetkellä vakaa.
– Poliisin näkemyksen mukaan uhri sai hengenvaarallisia vammoja väkivallanteossa. Tällä hetkellä hänen tilanteensa on vakaa, kertoo rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi Sisä-Suomen poliisista.
MTV Uutiset kertoi puukotuksesta sunnuntaina, jutun voit lukea täältä. MTV:n tietojen mukaan vanki puukotti toista vankia kaulaan.
MTV:n tietojen mukaan uhri kuljetettiin väkivallanteon jälkeen hoitoon sairaalaan.
Poliisin mukaan väkivallanteko tapahtui Kylmäkosken vankilassa viime perjantaina aamulla noin kello 8.30 aikoihin.
– Yksityiselämän suojaan liittyvistä syistä en ota kantaa osapuolten asemaan, tilanteeseen tai olosuhteisiin tämän tarkemmin. Sen voin kertoa, että teko tapahtui vankilassa sisätiloissa, Luhtaniemi sanoo.
– Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä.
Henkilökunta keskeytti teon
MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty ja uhri ovat molemmat vankeja, mitä tietoa poliisi ei suoraan vahvista.
– Väkivallanteko keskeytyi, kun vankilan henkilökunta puuttui tilanteeseen ja meni siihen väliin, Luhtaniemi kertoo.
Poliisi ei ota kantaa väkivallanteon motiiviin.
– Poliisi on viikonlopun aikana kuullut sekä rikoksesta epäiltyä että uhria ja poliisilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta, Luhtaniemi sanoo.
– Poliisilla on myös jonkinlainen käsitys mahdollisesta motiivista.
"Meillä on ollut poikkeustilanne"
Kylmäkosken vankilan yksikönpäällikkö Katja Kirilov vahvisti MTV:lle sunnuntaina, että vankilassa tapahtui perjantaina poikkeustilanne. Hän kuitenkin korosti, että tapauksen tiedotusvastuu on poliisilla.
– En voi kertoa tarkemmin tapahtuneesta, mutta sen voin vahvistaa, että meillä on ollut poikkeustilanne vankilassa perjantaina, Kirilov sanoo.
Kylmäkosken vankila sijaitsee Akaan kunnassa Pirkanmaalla. Kylmäkosken vankilassa työskentelee 85 henkilöä ja vankipaikkoja laitoksessa on 113.
Uusimmat
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – tämä nyt tiedetään
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:15
Puita kaatunut Karjalan radalle – MTV seuraa syysmyrskyä
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
05:38
Israel sanoo tappaneensa Hizbollahiin kuuluneen miehen ilmaiskussa – MTV seuraa
-
05:28
Sosiaalityöntekijät kauhistuivat hallituksen suunnitelmista: "Työantajalle annetaan vapaat kädet"
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
Lataa lisää