Kyläkauppias avautuu Lapin Kansalle kahden päivän puhelinpiinasta: Verkot kaatuivat täysin, edes 112:een ei voinut soittaa: "Asiakkaat olivat peloissaan"
Pohjois-Lapissa Inarin kunnassa, Näätämöstä Sevettijärvelle koettiin lähes kahden päivän mittainen puhelinpiina viime sunnuntaista tiistai-iltaan saakka, kertoo Lapin Kansa.
Lehden mukaan millään puhelimella ei saanut yhteyttä mihinkään, välillä ei edes hätäkeskukseen.
Näätämön K-Marketin kauppias Juha-Matti Lias kertoo lehdelle, että kaupalla kävi paljon ihmisiä ihmettelemässä tilannetta.
– Osa oli peloissaankin, miten hälytetään apua ja kuinka yksin asuvat ikäihmiset pärjäävät. He eivät päässeet tilaamaan taksia, kenellekään ei voinut soittaa. Välimatkat talosta toiseen ovat pitkiä, Lias kertoo lehden haastattelussa.
Puhelinpiina ei ollut ensimmäinen laatuaan. Lias kertoo lehdelle, että myös kesäkuussa yhteydet olivat alhaalla sähkökatkon vuoksi.
Tässä tilanteessa edes 112:een ei voi soittaa
Kahden päivän puhelinpiinan aikana ei pystynyt välillä soittamaan edes hätäkeskukseen, sillä kaikkien operaattoreiden verkot olivat alhaalla.
– Lapissa operaattorit toimivat usein samassa mastossa. Jos sähköntulo mastoon jostakin syystä katkeaa, vaikuttaa se kaikkien toimintoihin, Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen tilannekuvaryhmän päällikkö Jarna Hartikainen selventää Lapin Kansan haastattelussa.
Lapin Kansan mukaan jokaisella suomalaisella on oikeus saada vakituiseen asuinpaikkaansa tai yrityksensä toimipisteeseen kohtuuhintainen puhelinliittymä sekä laajakaistaliittymä. Mikäli kuuluvuutta ei saavuteta, asiakas voi olla yhteydessä operaattorin lisäksi Viestintävirastoon.
Uusimmat
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
Lataa lisää