#BellyButtonChallenge haastaa osallistujan koskettamaan napaansa. Haasteessa on myös huolestuttavia piirteitä.
Se on täällä: uusi somevillitys.
Toisin kuin #KylieJennerChallengessa, uudessa "napahaasteessa" kehoa ei pyritä muokkaamaan. Tarkoituksena on vain selvittää, kykenetkö koskettamaan omaa napaasi. Takakautta.
#BellyButtonChallenge-haasteeseen osallistuvat kurottavat kätensä selkänsä takaa ympäri ja koskettavat sitten napaansa. Villitys ilmeisesti alkoi Kiinasta, ja levisi sitten sosiaalisen median avulla ympäri maailman.
Testin väitetään myös kertovan jotakin kehon koostumuksesta – yksinkertaistettuna siis "jos et osu napaasi, olet lihava".
Cosmopolitan kysyi asiaa lääkäriltä, joka muistutti, ettei navan koskettaminen merkitse hyvää fyysistä kuntoa. Vaikka omaisit kapean vyötärön ja osuisit napaasi selän kautta, saatat silti elää epäterveellisesti. Myös hoikka ihminen voi esimerkiksi kärsiä korkeasta kolesterolista, jota navan kosketteleminen ei paljasta.
Lisäksi esimerkiksi notkeus ja käsien pituus vaikuttaa siihen, kykeneekö omaa napaansa koskemaan.
Haastetta onkin jo kritisoitu ulkonäköpaineiden lisäämisestä. Kehon vääntäminen luonnottomaan asentoon aiheuttaa myös kipua, kuten osa suorittajista on saanut huomata.
– Käytin vartin yrittäessäni koskea napaani, ja nyt vasen käteni särkee tunteja, erään tytön blogissa kuvataan.
– Olen idiootti, koska melkein nyrjäytin olkapääni sijoiltaan nettimaailman vuoksi. Vanhempani ovat varmasti todella ylpeitä minusta ja saavutuksestani, sarkastinen teksti jatkuu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää