Kuviosisustuslevyllä uutta ilmettä sisäseiniin

Tavallisen suomalaisen perusolohuoneen seinät oli maalattu vaaleiksi, jotkut aivan valkoisiksi. Sinne haluttiin asentaa tehosteeksi tummaa, valkoraitaista sisustuslevyä. Levy on osa Koskisen Oy:n uutta kokoa-konseptia.

Levy on pääosin lastulevyä, joka on lakattu ja viilutettu molemmin puolin. Sen ansiosta levy pysyy hyvin suorana. Kuvion saavat aikaan valkoiseksi maalatun haapaviilun pintaan liimatut pähkinäpuuviilut. Levy on ympäripontattua ja hyvin helppoa asentaa. Saumat eivät näy valmiissa pinnassa juuri lainkaan.

Asentaminen aloitettiin jalkalistan päältä. Taustana oli kipsilevyseinä, jota ei haluttu koolata, sillä se olisi pienentänyt huonetta paksuutensa verran. Levyt kiinnitettiin seinään liimakitillä, joskin alkukiinnitys varmistettiin ampumalla ponttiin viistosti viimeistelynaulaimella lyhyitä nauloja. Kun liima sitten jämähtää, se pitää levyt paikallaan niin hyvin, että niiden irrottamiseen tarvitaankin todella järeitä työkaluja.

Sähkörasioiden paikat mitattiin ja porattiin rasiaterää apuna käyttäen levyihin reiät vastaaviin kohtiin. Sähkömies oli pyydetty jo aikaisemmin paikalle kiinnittämään rasioihin koroterenkaat, joiden avulla rasioiden ulkopinta nostetaan uuden seinäpinnan tasalle.

Sisustuslevyjä tuli seinään kaikkiaan kuusi kerrosta. Ylimmän urosponttia ei ajettu pois, koska koko tehosteseinää kiertää kulmalista, joka muodostaa sille kivan kehyksen

Pienempinä aloinahan tällainen tehosteseinä sopii aivan erinomaisesti vaikkapa sängynpäädyksi tai television taakse. Levyä saa kahden kokoisena: korkeus on aina 36 cm mutta pituus joko 120 cm tai 160 cm. Näitä voi mainiosti yhdistellä keskenään. Raitaa on kolmea eri kuosia, lisäksi löytyy aaltokuvio. Puulajikkeet ovat pähkinä, haapa, koivu ja lämpökäsitelty koivu. Kannattaa muistaa, että raitakuvion aikaansaava alempi viilu on läpivärjättyä, joten raidan irtoamisesta ei kannata olla huolissaan - sehän voi tapahtua sellaisessa pinnassa, johon raita on maalattu siveltimellä.

Lisätietoa kokoa-konseptista:
www.kokoa.fi
www.koskinen.fi
www.puuinfo.fi

(JKA 16.11.2007)

Lue myös:

    Uusimmat