Kuvat: Sara Forsberg punaisella matolla Tukholmassa – pääsi myös jenkkitähden kainaloon

Ensimmäistä sinkkuaan eri maissa tällä hetkellä promoava Saara edusti tiistaina Ruotsissa. 

Ur cool -sinkun julkaissut YouTube-tähti Sara Forsberg eli Saara on parhaillaan promoamassa kappalettaan Ruotsissa.

Tiistaina Forsberg osallistui myös hulppean tukholmalaisen Lydmar-hotellin terassin kutsuvierasavajaisiin. 

Hän poseerasi tilaisuudessa valokuvaajille mustassa, erikoisessa housupuvussa, jonka etuosa oli laskostettu. 

Forsbergin sinkku on niittänyt menestystä myös kansainvälisesti. Viimeisimpänä Ur cool nousi yhdysvaltalaisen Radio Disneyn listan ykköspaikalle.

Forsberg iloitsi sijoituksesta Instagramissa. Siellä hän myös julkaisi tiistaina yhteiskuvan lauantaina Suomeen Live Aid -konserttiin esiintymään saapuvan jenkkilaulajan Adam Lambertin kanssa.

Forsberg ja Lambert olivat samaan aikaan vierailulla Ruotsin Spotifyn toimistolla. 

Sara Forsberg muutti noin vuosi sitten luomaan uraa Los Angelesiin. MTV.fi tapasi Forsbergin huhtikuussa, kun tämä oli antamassa haastatteluja Helsingissä.

– Menestyminen voi tapahtua ennemmin tai myöhemmin, mutta siitä ei saa masentua jos ei se heti tapahdu. Pitää vain palata heti siihen työhön ja jatkaa painamista ja yrittää uudestaan, koska jos olet ihmistyyppi, joka luovutat heti ekan jälkeen, niin se ei tule onnistumaan, Forsberg kuvaili suhtautumistaan menestyspaineisiin.

Lue myös:

    Uusimmat