Kuvat lohduttomasta surusta: Räjähteillä lastattu auto ajoi päin sodan keskeltä evakuoituja – jo yli sata kuollut, satoja loukkaantunut

Evakuointibusseja vastaan tehty itsemurhaisku on vaatinut jo ainakin 112 henkeä, ilmoittaa sotaa seuraava kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights. Bussikolonna oli kuljettamassa evakuoituja ihmisiä Syyriassa piiritetyistä Fuaan ja Kafrayan kaupungeista.

Eilen tapahtuneen iskun uhrimäärä on noussut alkuarvioista selvästi. Aluksi arvioitiin, että kuolleita olisi noin 40. Tarkkailijajärjestön mukaan kuolleista 98 oli evakuoituja, muut avustustyöntekijöitä ja vartijoita. Kuolonuhrien määrä voi kasvaa entisestään, sillä vakavasti haavoittuneita on satoja.

Iskussa ajettiin räjähdysaineilla lastattu ajoneuvo päin busseja, jotka olivat pysähtyneet tarkastuspisteelle.

Fuaa ja Kafraya ovat olleet kapinallisten piirittäminä yli kahden vuoden ajan. Vastineeksi niiden asukkaiden evakuoinnista Syyrian hallitus on luvannut, että hallitusjoukkojen piirittämistä Madayasta ja Zabadanista saadaan evakuoida ihmisiä.

Vastaavia vaihtokauppoja on tehty ennenkin. Syyrian hallitus pitää väestönvaihtoja parhaana keinona lopettaa väkivaltaisuudet, mutta kapinallisten mukaan hallitus pakottaa ihmisiä pakenemaan kodeistaan pommitusten ja piiritysten avulla.

​​​​​​​

Tästä Syyrian sodassa on kyse 2:11

Lue myös:

    Uusimmat