Huippujengin mukana Perussa seikkaileva ex-kansanedustaja Leena Harkimo lainasi mallikansionsa aarteita julkaistavaksi MTV.fissä.
MTV3-kanavan uutuusohjelma Huippujengissä mukana oleva Leena Harkimo on tunnettu osaavana bisnesnaisena, mutta hänellä on toimitusjohtajan ja kansanedustajan työn lisäksi kokemusta myös mallin töistä.
– Ensimmäisen kerran lähdin Porista Helsinkiin näihin töihin kotimaisen kosmetiikkafirman kuvauksiin. Olin silloin vielä lukiossa. Muistan luokkakavereiden reaktiot, kun en ollut kertonut asiasta kauheasti kellekään, Harkimo sanoo.
Alla olevassa kuvassa Harkimo pääsi Marika Rosengårdin kuvattavaksi. Rosengård on entinen malli ja nykyinen valokuvaaja, jonka kanssa Harkimo teki paljon näytöksiä yhdessä.
– Marika harjoitteli ja tarvitsi malleja tietysti. Tämän Marika otti Kaivopuiston rannassa. Oli oikein hauskaa, Harkimo kertoo.
– Tein jonkin verran kuvauksia Muoti ja kauneus -lehteen, joka silloin oli se ykköslehti. Tämä aukeaman stailikuva oli jostain 80-luvun alkuvuosilta, Harkimo muistaa.
– Kari Pulkkinen oli siihen aikaan hyvin työllistetty valokuvaaja ja hän on ottanut nämä kaikki Muoti+kauneus -lehden kuvat.
Harkimo ei ole enää varma, mistä mallin ura sai alkunsa, mutta hän päätyi Sanelma Vuorteen mannekiinikurssille Porissa.
– Osallistuin sitten tämän koulun järjestämään kilpailuun ja sijoituin kakkoseksi. Vuosi oli varmaan 1978, Harkimo kertoo.
Voitto vei hänet muun muassa Pariisiin, jossa Harkimo sai apua suomalaisilta malleilta ja teki mielenkiintoisia töitä.
Viimeisen Vatevan näytöksen Harkimo teki vuonna 1989.
– Jolle syntyi vuonna 1990 ja silloin ehkä tein jotain yksittäistä, mutta siihen se jäi. Se oli tietoinen päätös, että ura loppuu siihen. Aikansa kutakin. Se alkoi jo kyllästyttää ja kasvoin siitä yli. Jokeritkin tuli siihen pian, Harkimo kertoo.