KUVA: Ressu Redford saapui missivaimonsa kanssa ensi-iltaan

Harvoin julkisuudessa edustavat Ressu Redford ja Nina Björkfelt viettivät lauantai-iltaa yhdessä Seili-musikaalin ensi-illassa Turussa.

Turun Kaupunginteatterin Logomo-teatterissa sai lauantaina ensi-iltansa Seili-musikaali.

Kutsuvierastilaisuudessa viihtyivät muun muassa Jukka Virtanen, Lena Meriläinen, Li Andersson, Sari Siikander , tuottaja Jori Sjöroos, käsikirjoittaja Satu Rasila ja näytelmän ohjaaja Mikko Kouki.

Myös laulaja Ressu Redford saapui ensi-iltaan yhdessä vaimonsa, Nina Björkfeltin kanssa. Pari on edustanut harvakseltaan yhdessä julkisuudessa, mutta tällä kertaa he poseerasivat iloisina kameroille. Ressu ja Nina ovat pitäneet yhtä yli 20 vuotta ja heillä on kaksi lasta.

Ressu Redford tunnetaan muun muassa hiteistään Älä mee ja Kato mitä sä teit. Björkfelt puolestaan kruunattiin Miss Suomen toiseksi perintöprinsessaksi vuonna 1990. Myöhemmin Nina on toiminut muun muassa yrittäjänä kauneudenhoitoalalla.

Historiankirjoituksesta inspiraationsa saaneen Seili-musikaalin pääosissa nähdään Jukka Aaltonen, Minna Hämäläinen, Anna-Maija Jalkanen, Mika Kujala, Ulla Koivuranta, Petja Lähde, Helmi-Leena Nummela, Riitta Salminen ja Kirsi Tarvainen.

Seilin ohjauksesta vastaa Turun Kaupunginteatterin taiteellisena johtajana maaliskuussa aloittanut Mikko Kouki.

– Halusin tehdä musikaalin rakkaudesta ja sijoittaa sen särkyneiden sydänten saarelle, Seiliin. Se on hyvä iso aihe juuri tähän yhteiskunnalliseen aikaan. Idea Seilistä oli muhinut alitajunnassa jo Kakolan harjoitusajasta saakka ja nyt oli otollinen paikka tehdä se. Tuntuu myös hyvältä jatkaa sitä toimivaa ensemble-henkeä, jonka löysimme Kakolan taiteellisen suunnitteluryhmän kanssa, pohjustaa Kouki nyt jatkuvaa yhteistyötä.

Tarinaa kuljettaa suomalaisten naisartistien tunnetuksi tekemä musiikki. Mukana on lauluja mm. Jenni Vartiaiselta, Emma Salokoskelta, Eriniltä, Irinalta, Anna Puulta, Mariskalta, Anna Erikssonilta, Maija Vilkkumaalta, Johanna Kurkelalta, Jannalta, Chisulta, Laura Närheltä ja PMMP:ltä.

Lue myös:

    Uusimmat