Mainos

Kuva itkevästä syyrialaisisästä kosketti monia – koko perhe on vihdoin turvassa

Maailmankuuluksi tullut syyrialaisisä perheineen on saapunut Saksaan, kertoo muun muassa The Guardian.

Syyrialainen Laith Majid tuli viime kuussa kuuluisaksi, kun hänestä otettu valokuva levisi salaman lailla ympäri maailmaa.

New York Timesille kuvannut Daniel Etter ikuisti onnesta itkevän, lapsiaan pitelevän Majidin Kreikan Kos-saaren rannassa, kun hän oli perheineen selvinnyt hengenvaarallisesta matkasta Välimeren yli.

Valokuvaaja kertoi kohtaamisensa syyrialaisperheen kanssa ja vanhempien helpottuneen itkun olleen uransa koskettavimpia hetkiä.

Majidin perhe pakeni Isisin terroria sisällissodan repimästä Deir ez Zorin kaupungista. Perhe, johon kuuluu Laith Majidin lisäksi hänen vaimonsa Nada Abel ja neljä lasta, pakeni Välimeren yli Kreikkaan. Venematka maksoi lähes 6000 euroa.

Nyt maailmalla leviää kuvia, joissa Majidin perhe poseeraa hymyilevänä Berliinissä. Bild-lehden mukaan perhe matkusti Saksaan kaksi viikkoa.

Perheen kerrotaan majailevan parhaillaan Spandaun kaupunginosassa entisissä poliisiparakeissa, joista on tehty asuntoja sadoille turvapaikanhakijoille.

Majidin vaimo Nada, joka toimi kotimaassaan englanninopettajana, kertoi että 13 valtiota oli tarjoutunut ottamaan perheen vastaan. Perhe oli valinnut Saksan.

Angela Merkel on meille kuin äiti, Adel totesi.

Merkel on todennut, että syyrialaispakolaiset voivat hakea turvapaikkaa Saksasta, vaikka saapuisivat ensin toiseen EU-maahan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.