Kuuntele oikeussalinauhoite – Aarnio kertoo liikemiehestä
Oikeussalinauhoitteessa Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio kertoo liikemiehestä, jolta hän väittää saaneensa huomattavan summan rahaa. Oikeus salasi kuulemisen, mutta päätti myöhemmin julkistaa tallenteen.
Pääasiassa äänessä on Aarnio. Kysymyksiä esittää Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi. Alussa oikeudenkäynnin julkisuutta pohtii käräjätuomari Sirkka Jäntti ja lopussa myös valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen.
Nauhoitteella on piipattu liikemiehen nimi ja myös prostituoitu "Saaran" oikea nimi.
Aarnio kertoo tutustuneensa omien sanojensa mukaan Helsingissä tunnettuun miljonääriliikemiehen huumepoliisin tutkinnan yhteydessä 1980-luvun alussa.
Nauhalla kuullaan Aarnion kertovan omin sanoin, kuinka hän toimi nimettömäksi jäävän liikemiehen turvallisuusasiantuntijana ja kuinka hän sai tältä palkkioksi 447 000 euroa käteistä rahaa.
– Tässä oli keskeisenä hommana se, että kaikki (henkilön) liiketoiminnat tapahtui käteisenä. Hänen elämänsä käsittääkseni perustui pelkästään käteiseen rahaan. Hän käytti sitä aina ja paljon, Aarnio kertoo nauhalla.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää