Yleisesti äärioikeistolaisena pidetty Voislav Torden kiistää olevansa uusnatsi. Onko siinä mitään perää?
Helsingin käräjäoikeus on parhaillaan kovan paikan edessä, sillä se käsittelee Suomen oloissa hyvin poikkeuksellista syytettä.
Syyttäjä vaatii venäläiselle Voislav Tordenille elinkautista vankeusrangaistusta viidestä sotarikoksesta, jotka ovat tapahtuneet Itä-Ukrainan Luhanskissa vuonna 2014.
Tordenia syytetään sodan oikeussääntöjen vastaisista teoista, joihin hän on osallistunut sekä henkilökohtaisesti että Rusitsh-taistelijaryhmän varakomentajana. Syyttäjän mukaan teot koskevat muun muassa ukrainalaissotilaiden harhaanjohtamista Ukrainan lippua käyttämällä sekä haavoittuneiden teloittamista ja kiduttamista.
Torden kiistää syytteet kokonaisuudessaan. Häntä kuullaan oikeudenkäynnissä seuraavaksi tammikuussa.
Norjassa kasvanutta Tordenia pidetään yleisesti äärioikeistolaisena ja uusnatsina.
Keskusrikospoliisin kuulusteluissa Torden pääasiassa vaikeni, eikä vastannut valtaosaan poliisin kysymyksestä. Hän kuitenkin kielsi olevansa uusnatsi.
– Koetko ajattelevasi tällä hetkellä tai oletko joskus ajatellut elämässäsi uusnatsismisella ideologialla, poliisi kysyi.
– En ymmärtänyt kysymystä. Jos kysymys kuuluu, että kannatanko neonatsismista ideologiaa, niin en kannata, Torden vastasi.
Vaikka Torden kiistää asian, hänen aiemmista lausunnoistaan ja hänen olemuksestaan piirtyy hyvin erilainen kuva.
Hänen Ukrainassa käyttämistään varusteistaan, henkilökohtaisesta omaisuudestaan ja lukuisista tatuoinnestaan löytyy useita uuspakanallisuuteen ja äärioikeistolaisuuteen viittaavia merkkejä.
Yksi esimerkki on poliisin Tordenin hallusta takavarikoima lompakko. Nahkaiseen lompakkoon on painettu muinaisgermaanisia riimuja ympyrän muotoon ja niiden keskellä on kolmesta sisäkkäisestä kolmiosta muodostuva valknut-symboli.







