Kuukausiennuste: Rantakeleistä räntäkeleihin – nyt se syksy tulee oikeasti, pohjoiseen hallaa ja yöpakkasia

Sää viilenee syyskuussa – katso tuleva kuukausiennuste 3:33
Tältä näyttää syyskuun sää!

Tällä viikolla kesälämmöstä päästään vielä nauttimaan suuressa osassa maata, mutta viileämmät syyskelit tekevät jo tuloaan.

Lämpötila nousee Lappia myöten kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Kaikkein lämpimintä on maan kaakkoisosassa, jossa päästään lähelle kolmenkymmenen lämpöasteen lukemia.

Syyskuun puolella rantakelit voi kuitenkin hiljalleen unohtaa. Tilalle voi tulla räntäkelejä.

– Näyttää siltä, että selvästi viileäpää ilmaa on tulossa, eli syksyisiä päiviä! MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen ennustaa.

Pohjoiseen hallaa ja yöpakkasta

Pohjoisvirtaus tuo syyskuussa mukanaan pilvisempää säätä, mutta selkeämpääkin säätä on mukana. Ilma saattaa olla kuivaa, mutta kylmää.

Etenkin pohjoisessa voi tulla hallaa ja yöpakkasia. Etelässäkin lämpötilan voi odottaa laskevan viidentoista asteen vaiheille.

– Suomi on pitkä maa, ja erityisesti kun tuo kylmä ilma on tuolla maan pohjoispuolella, niin se todennäköisesti kurkottaa sieltä aina tuonne maan pohjoisosaan, erityisesti Lappiin, Salminen kertoo.

Talvirenkaat voi vielä jättää varastoon

Vaikka lämpötila laskee syyskuun puolella, ei Salminen kehota vielä kaivamaan talvirenkaita varastosta.

– Iso osa sateesta on kyllä yhä vettä. Jos siinä on pikkaisenkaan hiutaletta mukana kylmimpinä hetkinä, niin se on ihan pohjoisessa osassa maata ja todennäköisesti korkeammalla maastossa.

Aivan pohjoisessa kärjessä saattaa kuitenkin sataa myös räntää.

– Tuo liikkeellä oleva kylmä ilma on hyvin viileää, ja se voi sitten tuota olomuodon ennustetta muuttaa hieman lumisempaan muotoon, Salminen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat