Mainos

Kuttulan kasvatuksessa oli puutteita

Kuttulan kasvatuskäytännön ja toiminnan selvitysraportti toi esiin puutteita. Toiminnan ylöskirjaaminen on ollut vajavaista ja valvontaa olisi pitänyt tehdä säännönmukaisemmin.

Itä-Suomen lääninhallituksen teettämä raportti luovutettiin lääninhallitukselle 15. tammikuuta. Selvityksen tekivät lastenpsykiatri Matti Kaivosoja ja professori Sami Mahkonen. Heidän mielestään valvonnan laatua voitaisiin parantaa kuulemalla enemmän lapsia ja nuoria. Tähän velvoittaa viranomaisia jo lakikin. Selvitysmiesten mukaan vaikeissa oloissa kasvaneet ja psyykkisesti häiriintyneetkin nuoret kykenevät arvioimaan omaa tilannettaan ja ottamaan kantaa omaan hoitoonsa. Kuttula ry. on lopettanut toimintansa. Sen toimintaa jatkaa Mäntyharjulla Jukola ry., jolle Itä-Suomen lääninhallitus myönsi luvan lastensuojelulaitoksen perustamiseen viime joulukuussa.

Sosiaali- ja terveysministeriön mielestä sijoittavien kuntien ja sairaaloiden sekä Jukolan on oltava jatkuvassa yhteistyössä. Lisäksi henkilökunnalla tulee ehdottomasti olla asianmukainen koulutus ja riittävä ammattitaito.

Kaivosoja ja Mahkonen esittävät raportissaan alustavan työsuunnitelman siitä, miten Kuttulan tapaisten perheyhteisöjen valvontaa voitaisiin kehittää. Ministeriön on tarkoitus ryhtyä selvittämään lastensuojelulaitosten valvonnan kehittämisen keinoja koko valtakunnan tasolla.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.