Mainos

Kuttula-jutussa tulossa lisää syytteitä

Perheyhteisö Kuttulan johtaja Kari Björkman saa syytteen pahoinpitelyistä. Mikkelin kihlakunnansyyttäjä on jättänyt Heinolan käräjäoikeudelle asiasta haastehakemukset. Jutun syyttäjä Marja-Terttu Erkkilä uskoo, että syytteitä tulee vielä lisää. Johtaja Kari Björkman on julkisuudessa kiistänyt kaikki syytökset.

-Kyseessä on kaksi lievää pahoinpitelyä ja virkavelvollisuuden rikkominen. Haastehakemuksella oli tulenpalava kiire, sillä lievät pahoinpitelyt vanhenevat kahdessa vuodessa ja vanhenemispäivä on tänään perjantaina, selvittää syyttäjä Erkkilä. Oletetut rikokset eivät kuitenkaan vanhene, mikäli Kuttulan johtajaa pidetään virkamiehenä. Jos hänen siinä tapauksessa katsotaan rikkoneen virkavelvollisuuttaan, pahoinpitelyjen vanhenemisaika on viisi vuotta.
Erkkilä uskoo, että syytteitä tulee vielä lisää. Hän arvelee jutun tulevan oikeuteen syyskuussa. Käräjien pitopaikaksi tulee joko Heinola tai Mäntyharju.

Mäntyharjulla sijaitsevan Kuttulan asiat nousivat julkisuuteen viimekeväisen televisio-ohjelman myötä. Sen mukaan osaa Kuttulassa kasvatettavista nuorista oli 90-luvun alussa pahoinpidelty ja ahdisteltu seksuaalisesti. Johtaja Kari Björkman on julkisuudessa kiistänyt kaikki syytökset.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.