FBI on saanut vuosien mittaan useita yhteydenottoja liittyen Nirvana-nokkamies Kurt Cobainin kuolemaan.
Yhdysvaltojen keskusrikospoliisi FBI julkaisi huhtikuussa raportin liittyen Nirvana-yhtyeen edesmenneeseen laulaja-kitaristi Kurt Cobainiin, jonka kuolemasta tuli 5. huhtikuuta kuluneeksi 27 vuotta. Cobain oli kuollessaan 27-vuotias.
Cobain menehtyi kotonaan Seattlessa tehtyään itsemurhan. Tuolloin Seattlen poliisilaitos tuli tutkinnassaan siihen lopputulokseen, että Cobainin kuolinsyynä oli itse aiheutettu ampumahaava. Tätä teoriaa tuli vahvasti myös itsemurhakirje, joka löytyi muusikon kotoa.
FBI:n julkaisemassa uudessa, kymmensivuisessa raportissa on muun muassa kaksi kirjettä henkilöiltä, jotka uskovat Cobainin kuolema ei ollut itsemurha, vaan murha, kertoo Billboard. Henkilöiden nimet on poistettu raportista.
Toisessa kirjeessä pohdittiin, että Cobainin puolisolla Courtney Lovella olisi ollut tekemistä Cobainin kuoleman kanssa. Toisessa puolestaan esitettiin, että Cobainin oletetusta itsemurha-aseesta ei löytynyt sormenjälkiä sekä osa Cobainin kirjeestä olisi kirjoitettu erilaisella käsialalla.
