Kurkkaa laukkuun! Hollywoodin huippukuvaaja kertoo MTV Uutisille, minkälaisella kamerasetillä pärjää tilanteessa kuin tilanteessa
Hartwall Arenan ravintoloiden uuden ilmeen parissa työskentelevä Hollywood-kuvaaja kertoo, mitä huippukuvien ottaminen vaatii.
42-vuotias Marcelo Lagos kuvaa työkseen Los Angelesissa kiinteistöjä, joihin vain harvoilla on varaa.
Lagos on käynyt räpsimässä kuvia useiden maailmankuulujen julkkisten myytävistä kiinteistöistä. Näihin julkkiksiin lukeutuvat muun muassa Jeremy Piven, James Gunn sekä Jane Seymour.
MTV Uutiset haastatteli Lagosia lokakuussa, jolloin hän kertoi oman elämäntarinansa sekä miten päätyi unelmiensa ammattiin.
Intohimoisesti työhönsä suhtautuva Lagos tietää, että Hollywoodissa hänen asiakkailleen kelpaavat vain kuvista parhaat. Hänen työnsä jälki pitääkin olla sen mukaista.
– En vain mene asuntoon, kuvaa sitä ja ota rahoja mahdollisimman nopeasti. Teen kaikessa rauhassa, analysoin otoksia ja mietin, mikä voisi olla se täysosuma, joka myy paikan, Lagos kertoo.
"Kuvanlaadusta ei voi tinkiä, vaikka työ olisi kuinka pieni"
Mutta miten alalle voi päästä ja minkälaisia ominaisuuksia huippukuvaajan työ vaatii? Lagosin mukaan aloittelijan on tärkeää ymmärtää, että kuvaaminen vaatii sekä aikaa että paneutumista.
– Sinun täytyy olla valmis tekemään pitkiä päiviä. Joskus sinun pitää viettää tontilla aikaa koko päivä, sillä omistajat haluavat kuvia myös ilta-aikaan. Sinun täytyy olla luotettava ja saatavilla, Lagos kertoo.
Työnjälki onkin Lagosin mukaan se asia, mikä toimii ponnahduslautana uusille työkeikoille. Siitä jos jostain asiakkaat ovat valmiita maksamaan.
– Kuvanlaadusta ei voi ikinä tinkiä, vaikka työsi olisi kuinka pieni. Laadukas jälki tuottaa sinulle lisää asiakkaita, Lagos kertoo.
Marcelo Lagos esittelee yläpuolelta löytyvällä videolla omaa kuvauskalustoaan. Katso videolta minkälaisella kameravarustuksella hän tekee työtään Hollywoodissa!
Lue lisää lifestyle-artikkeleita!
Uusimmat
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
10:13
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
Lataa lisää