Marcelo Lagos valokuvaa Los Angelesissa luksusasuntoja, joiden hinnat ovat tähtitieteellisiä.
Kun Hollywood-tähti päättää laittaa talonsa myyntiin, pirisee usein 42-vuotiaan kuvaajan, Marcelo Lagoksen puhelin.
– Tavallisesti on agentti, joka tapaa minut. Agentti tulee luokseni ja sanoo, että olisi tällainen kuuluisa talo. Sitten agentti antaa minulle koodin, jolla pääsen asunnon sisälle, Lagos kertoo.

Lagoksen tehtävä on ottaa myytävistä luksustaloista houkuttelevia valokuvia, jotta potentiaalinen ostaja kiinnostuu niistä.
Työ vaatii omistautumista, aikaa sekä aivonystyröitä, sillä Los Angelesin arvokiinteistöjen myyjille kelpaavat vain parhaat valokuvat.
– En vain mene asuntoon, kuvaa sitä ja ota rahoja mahdollisimman nopeasti. Otan aikani, analysoin otoksia ja mietin, mikä voisi olla se täysosuma, joka myy paikan.
Unelmareissu Kreetalle kirkasti Lagosin uran suunnan
Ennen muuttamistaan Los Angelesiin chileläinen teki valokuvaustöitä muun muassa muodin ja urheilun parissa.
Luksusasuntoja hän päätyi kuvaamaan sattumalta erään kontaktin kautta, joka ehdotti miehelle uskomattomalta kuulostanutta työkeikkaa.




