Kurikalla on uskomaton tilanne. Kaupunkiin on rakennettu kymmenien miljoonien eurojen rakennuksia parissa vuodessa, mutta silti kaupungin kassa on ylijäämäinen. Tämä on mahdollista, koska kaupunki on Fortumin ja Nesteen kuudenneksi suurin osakkeenomistaja.
Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla 20 000 asukkaan Kurikan kaupungilla on valtava osakeomaisuus, sillä se on Fortumin ja Nesteen kuudenneksi suurin osakkeenomistaja. Osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo on yli 150 miljoonaa euroa.
MTV Uutiset kysyi kaupunginjohtajalta Anna-Kaisa Pusalta, näkyykö kaupungin varallisuus jotenkin tavallisten kurikkalaisten arjessa.
Pusa kertoo, että kaupunki on viimeisen kuuden vuoden aikana investoinut lähes 100 miljoonaa euroa julkisiin, kaupunkilaisia hyödyttäviin palveluihin.
Kaupunkiin on rakennettu muun muassa kaksi uutta koulua ja iso sote- ja perhekeskus. Lisäksi kaupunki on tukenut paikallisten yhdistysten toimintaa ja tapahtumatuotantoa sekä investoinut rahaa Kiuaskallion vapaa-ajan alueeseen.
Suunnitelmissa on myös uuden päiväkodin ja kaupungintalon rakentaminen.
– Maksuton varhaiskasvatus on tietenkin perheellisille merkittävä tukitoimi kaupungilta, Pusa kertoo.
Lue myös: Kurikka istuu käsittämättömän osakeaarteen päällä – näin potti päätyi pikkukaupungille
Vuokra-asunnoista puute
Pusan mukaan kaupungin haaste on tällä hetkellä vuokra-asuntojen puute.
– Vaikka olisi kaupunkiin muuttajia, meiltä puuttuu asuntoja. Mutta pian keskustaan valmistuu kaupungin vuokrayhtiön uusi esteetön kerrostalo ja uusia kohteita ollaan työstämässä.

