Keravalla syyskuussa tapahtunut henkirikos on siirtynyt syyteharkintaan. Tutkinnan alkuvaiheessa uhrin luultiin kuolleen luonnollisesti. Pian selvisikin, että mies kuristettiin hengiltä.
Vainaja löydettiin Keravan Jaakkolassa sijaitsevan talon pihapiiristä syyskuun loppupuolella. Mies oli löydettäessä maannut ulkona useiden tuntien ajan.
Tämän takia kuolinsyy ei selvinnyt poliisille heti.
Aluksi luultiin, että mies olisi kohdannut luonnollisen kuoleman, koska ruumiissa ei ollut selkeitä ulkoisen väkivallan merkkejä.
Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin paljastui, että mies oli joutunut henkirikoksen uhriksi. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä kertoo MTV Uutisille, että mies kuristettiin hengiltä.
Tyynelän mukaan kuristamisjälkiä ei tutkinnan alkuvaiheessa löydetty, sillä miehen vartaloon oli tullut henkirikoksen jälkeen lautumia. Mahdolliset ulkoiset vammat olivat jääneet iholle muodostuneiden mustelmantapaisten jälkien peittoon.

