Kuolevia hoitavat lääkärit haluavat saattohoitolain – eutanasialle ei tullut kyselyssä kannatusta

Saattohoito eutanasiaa kannatetumpaa 2:07

Kuolevia potilaita hoitavat lääkärit toivovat Suomeen saattohoitolakia, ilmenee Lääkäriliiton kyselystä.

Saattohoidon kaikille sitä haluaville ja tarvitseville takaavaa lakia kannatti Lääkäriliiton kyselyssä 71 prosenttia siihen vastanneista lääkäreistä.  

Saattohoito on kehittynyt ja sen saatavuus on parantunut kymmenen viime vuoden aikana, lääkärit arvioivat.  

Saattohoidon keskeisiä ongelmia ovat lääkärien mielestä hoitopaikkojen riittävyys ja se, että siirtyminen parantavasta hoidosta oireenmukaiseen hoitoon viivästyy. Lisäksi henkilöstön osaamisessa saattaa olla vajavaisuuksia, vastauksissa todettiin.  

Eutanasiaa sallivaa lakia sen sijaan toivoi alle viidennes kyselyyn vastanneista lääkäreistä.  

Lääkäriliiton tammikuussa tekemään kyselyyn vastasi kaikkiaan 290 kuolevia potilaita hoitavaa lääkäriä. Kyselyn vastausprosentti oli vähän yli 40. Kyselyn tulokset eivät ole yleistettävissä koko lääkärikuntaan.  

Eutanasian sallimista koskeva kansalaisaloite keräsi viime vuoden lopussa noin 63 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite luovutetaan eduskunnan puhemiehelle huomenna.

Lääkärit vastustavat eutanasiaa –"Kärsimys voidaan hoitaa nukuttamalla" 2:38

Lue myös:

    Uusimmat