"Kuoleman lavastaminen on räikein vilpinyritys"

Kun 80-luvulla Suomessa tehtiin vakuutuspetoksia polttamalla sahoja, nykyään turmellaan autoja. Tapiolan tutkimuspäällikkö Kari Leivo tonkii työkseen epäselvien tapausten taustoja. Törkein vakuutuspetoksen yritys hänen urallaan on ollut oman kuoleman lavastaminen.

Kari Leivon arvion mukaan suurin osa vakuutuspetoksista menee läpi. Vakuutusvilppi on piilorikollisuutta ja sitä on vaikea havaita. Tapiolassa vahinkotarkastuksen käsittelyyn päätyy kuitenkin vuosittain parisensataa tapausta, joissa on jotain epäilyttävää. Leivo tutkimusryhmineen selvittää asiat läpikotaisin.

"Vaikka lähtökohtaisesti asiakas on aina oikeassa, me emme usko mitään. Menemme vahinkopaikalle ja selvitämme, mitä tapahtui ja miksi. Kaikki yksityiskohdat tarkistetaan."

Jos asiakas hakee korvauksia murtovarkaiden tyhjentämästä verkkokellarista, Leivon ryhmän ensimmäinen tehtävä on selvittää, onko kyseistä verkkokellaria edes olemassa. Sen jälkeen tutkitaan, mitä siellä todellisuudessa oli. Asiaa kysellään esimerkiksi naapureilta, talonmieheltä, huoltomieheltä sekä tietenkin asianosaiselta.

"On sellaisia tapauksia, että on katsottu netistä viimeisen päälle vehkeet ja hankintahinta. Sitten selviää, että kyseistä mallia ei ole edes myyty siihen aikaan, milloin henkilö on ilmoittanut ostaneensa tavarat."

Kuolintodistukset olivat väärennettyjä

Leivo on ollut alalla 25 vuotta ja nähnyt siinä ajassa mitä erikoisimpia vakuutusvilpin yrityksiä. Räikein mieleen jäänyt yritys on tapaus, jossa henkilö yritti lavastaa oman kuolemansa.

"Otettiin hyvä henkivakuutus ja lähdettiin ulkomaille. Sitten omaiset hakivat korvauksia ja esittivät ulkomaiset kuolintodistukset. Kävi ilmi, että todistukset oli väärennettyjä eikä kuolemaa ollut todellisuudessa tapahtunut."

Tapauksessa huomiota herätti se, että vakuutus oli hankittu juuri ennen tapahtumaa ja vielä useammasta eri firmasta. Kyseisessä tapauksessa asiaa selvittelivät myös ulkomaiset kontaktit, joiden apuun suomalaiset välillä turvautuvat.

Törkeimmät ja ikävimmät vilpinyritykset liittyvät Leivon mukaan henkilövahinkoihin, merkittävimmät taas talousrikollisuuteen.

"Henkilö saattaa kertoa olevansa täysin työkyvytön ja tehdä silti pimeitä töitä. Siinä pelataan koko yhteiskuntaa vastaan, kun ollaan työttömänä, mutta ollaankin oikeasti töissä."

Autojen tärvely yleistä

Puolet tutkittavista jutuista liittyy Leivon mukaan jollain tavalla autoihin. Kun autoihin on tullut ajonestolaitteet, varkauksia ei enää lavasteta.

"Lavastettuja kolareita ja autojen polttoja sen sijaan tapahtuu."

Leivon mukaan kulkupelejä rusikoidaan tahallaan, koska halutaan uusia kalustoa. Jollain taas saattaa olla velallinen auto, jota ei olekaan enää varaa maksaa ja auto yritetään laittaa vakuutusyhtiön piikkiin.

Myös omaisuuserien liioittelu on yleistä. Esimerkiksi olohuoneen seinältä saattaa kadota erityisen arvokas taulu, jota ei kyseisessä olohuoneessa ole ollut olemassakaan.

"Kyllä sen on nähnyt joku, joka on käynyt kylässä ja jostain se on hankittu - jos on."

Lue myös:

    Uusimmat