Maajussi-Roy ja hänen poikansa Lex opettelevat yhdessä täysin uutta elämää Suomessa.
On kulunut jo pari vuotta siitä, kun Maajussille morsian maailmalla -ohjelman myötä kanadalainen Roy Rissanen pääsi tutustumaan suomalaisvanhempiensa kotimaahan – ja rakastui siihen palavasti saman tien. Ohjelman tekemisen myötä Roy päätti suuresta elämänmuutoksesta: hän halusi muuttaa poikansa Alexander "Lex" Rissasen kanssa yhdessä Suomeen.
Roy ja Lex muuttivat lopulta Suomeen juhannuksen jälkeen ja ovat asuneet Helsingissä nyt noin neljän kuukauden ajan. Alkuun kaksikon mukaan tuntui siltä, kuin muutto olisi ollut vain unta.
– Nämä kuukaudet ovat olleet todella kiireisiä, mutta ne ovat olleet myös erittäin palkitsevia, Roy kertoo.
– Nyt tämä alkaa realisoitua ja olen tajunnut, että olen todella täällä. Olen saanut hommat pyörimään, etsin töitä ja selvitän, mitä vaatii, että pääsee opiskelemaan täällä. Parin kuukauden päästä olen menossa armeijaan ja olen saanut myös joitakin ystäviä, Lex jatkaa.
Helsingissä elämä on todella alkanut asettua hiljalleen uomiinsa. Roy työskentelee tällä hetkellä kiinteistönvälittäjänä kansainvälisessä REMAX-kiinteistönvälitysfirmassa. Päivät ovat pitkiä ja opittavaa on jatkuvasti paljon.
Työ itsessään on Royn mukaan täysin samanlaista kuin Kanadassa, mutta ihmiset ja luonnollisesti kieli eivät. Roy onkin palautellut mieleensä suomen kieltä ja kertoo ymmärtävänsä suurimman osan siitä, mitä hänelle puhutaan. Suomalainen elämäntyyli on kuitenkin tuntunut täysin luontevalta.


