Amerikkalaisnainen oli uudessa ajokorttikuvassaan muuttunut elottomaksi esineeksi.
Harva ihminen voi sanoa olevansa oikeasti tyytyväinen passikuvaansa. Mutta useimmiten kuva kuitenkin ajaa asiansa ainakin siinä mielessä, että henkilö on siinä tunnistettavissa omaksi itsekseen.
Näin ei kuitenkaan ole aina, eikä syynä ole välttämättä se, että kuva olisi vanhentunut.
Tennesseessä Yhdysvalloissa asuva Jade Dodd oli uusinut ajokorttinsa netissä välttyäkseen käynniltä ajoneuvovirastossa. Kun kortti sitten viime torstaina saapui postissa, yllättyi Dodd pahemman kerran, sillä passikuvassa oli pelkkä tyhjä tuoli.
Lue myös: Nainen sai luvan pitää spagettikattilaa päässä ajokorttikuvassa
– He eivät olleet uskoa minua ajoneuvovirastossa, kun ilmoitin, että ajokorttini kaipaisi vähän fiksaamista.
Virastosta kerrottiin CNN:lle, että outo ajokorttikuva johtui inhimillisestä virheestä: viimeisin otettu kuva ei ollutkaan ollut Jaden kasvokuva, ja työntekijä oli erehdyksessä tallentanut väärän otoksen järjestelmään.