Kummalliset jenkkiniksit – potut pesukoneeseen ja leipää seinään!

Jenkkilässä hallitaan niksit arjen helpottamiseksi – eri asia on, toimivatko ne todella. Kokosimme yhteen amerikkalaisten erikoisimmat vinkit, joista osa on talteen otettavia ja osa vain naurettavia.

Perunat pesukoneeseen

Oletko kyllästynyt hankaamaan pottuja puhtaaksi käsin? Realsimple.com-sivusto neuvoo lukijoitaan laittamaan ne astianpesukoneessa.

Perunoiden lisäksi pesukoneeseen voi sivuston mukaan laittaa muun muassa kumisaappaita ja työkaluja. Koti-osio muistuttaa kuitenkin lukijoitaan, että astianpesukoneeseen tulisi laittaa vain sinne tarkoitettuja esineitä.

Kuivahtaneen ripsivärin pelastaminen

Consumerist-nettilehden mukaan kuivuneen ripsivärin voi saada jälleen käyttökelpoiseksi mikroaaltouunin avulla. Lehti kehottaa asettamaan kupillisen vettä ripsivärin viereen ja lämmittämään sitä 30-40 sekuntia. Tämä maailmalla käytetty vinkki kuitenkin kuulostaa sen verran erikoiselta, että emme suosittele kokeilemaan tätä kotona.

Viherkasvien lehdet kiiltämään

Hiero talouspaperin avulla majoneesia viherkasveihin, sillä sen pitäisi tehdä niiden lehdistä erityisen kiiltäviä.

Teetä puutarhakalusteisiin

Tee käy ruosteisten puutarhakalujen kiillottamiseen. Hauduta muutama kannullinen vahvaa, mustaa teetä. Kun juoma on jäähtynyt, kaada se ämpäriin. Anna työkalujen liota teessä muutama tunti, ja pyyhi ne sitten liinalla. Muista käyttää kumihanskoja, tai kätesi tahriintuvat.

Vauvaöljyllä kromi kiiltäväksi

Vauvaöljy hoitaa niin nuorta kuin hieman vanhempaakin ihoa, mutta tiesitkö, että se on sen lisäksi myös loistava kiillotusaine?

Kaada öljyä hieman puuvillaliinalle ja kiillota sillä esimerkiksi hanat, ovenkahvat ja muut kromiset pinnat.

Vaaleasta leivästä siivousapua

Voit puhdistaa öljyvärimaalauksen pölystä ja pinttyneestä liasta, kun painelet sitä hellästi vaalealla leipäviipaleella. Nettilehti Associated and Content myös kehottaa hieromaan pinttyneitä rasvajälkiä vaalean leivän palasella, minkä pitäisi auttaa niiden puhdistamisessa

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat