Kuluttajien luottamus talouteen elokuussakin korkealla

Kuluttajien luottamus talouteen on pysynyt elokuussa vahvana. Luottamus vahvistui hivenen heinäkuusta ja on lähellä kaikkien aikojen huippulukemia.

Luottamusindikaattorin lukema on nyt 23,5, kun se oli heinäkuussa 22,8. Toukokuun lukema 24,1 on vuonna 1995 alkaneen mittaushistorian korkein.

Vuosi sitten elokuussa indikaattori sai arvon 15,7. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,1.

Myös kuluttajien odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä sekä arviot omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista ovat pysyneet elokuussa myönteisinä.

Kuluttajien odotus kotitalouden säästämismahdollisuuksista on parantunut heinäkuuhun verrattuna, näkemys omasta taloudesta taas heikentynyt hieman. Arviot Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä ovat pysyneet suunnilleen ennallaan.

Kyselyn mukaan 49 prosenttia kuluttajista uskoi elokuussa, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 10 prosenttia arvioi talouden huononevan. Vastaavat lukemat olivat heinäkuussa 47 ja 8 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti elokuussa 26 prosenttia kuluttajista. 12 prosenttia puolestaan pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Heinäkuun lukemat olivat 28 ja 9 prosenttia.

Kuluttajista 50 prosenttia odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana ja 15 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän.

Luottamus talouteen oli vahvinta Pohjois-Suomessa. Väestöryhmistä optimistisimpia olivat yrittäjät ja ylemmät toimihenkilöt, kielteisimpiä opiskelijat.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometria varten haastateltiin elokuussa yli 1 200:aa Suomessa asuvaa henkilöä.

Lue myös:

    Uusimmat