Kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-aloille 225 miljoonan euron paketti – Annika Saarikko: "Nämä eurot tulevat tarpeeseen"

4:38
Keskustan Annika Saarikko kertoi puoliväliriihen ensimmäisen neuvottelupäivän annista – katso kommentit tästä

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo tukipaketista kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alalle. 

Annika Saarikon mukaan tuleva tukipaketti on suuruusluokaltaan noin 225 miljoonaa euroa.

Tästä kulttuuriin ja taiteeseen annetaan 128 miljoonaa euroa, liikunta-alalle 18,5 miljoonaa euroa ja tapahtuma-alalle tapahtumatakuun muodossaa 85 miljoonaa euroa.

Paketti annetaan ylimääräisenä lisätalousarviona. Asiasta on poliittinen sopu, ja virallisen päätöksen hallitus tekee ensi viikolla.

Tämän jälkeen eduskunta käsittelee paketin.

Ministeri Saarikon mukaan alat ovat lukeutuneet korona-ajan suurimpiin kärsijöihin.

– Nämä eurot tulevat tarpeeseen, Saarikko toteaa.

– Alan tappiot ovat mittavia eikä tällä paketilla niitä kokonaan kateta eikä korvata. Tavoitteena kuitenkin on kannatella alaa epidemian aiheuttaman poikkeustilanteen yli.

Tapahtumatakuu uutena elementtinä

Paketissa tullaan Saarikon mukaan huomioimaan alan moninaisuus, esimerkiksi freelancerit ja toiminimiyrittäjät.

Tuki on lähtökohtaisesti samantyyppistä kuin kulttuuri- ja tapahtuma-alan aiemmissa tukipaketeissa.

Uutena elementtinä mukana on tapahtumatakuu, josta voidaan myöntää korvauksia tapahtumanjärjestäjille, mikäli tapahtumia joudutaan perumaan koronasyistä.

Pakettia on valmisteltu viime viikkoina. Esimerkiksi tapahtumatakuuta on Saarikon mukaan laajennettu lausuntokierrokselta saadun palautteen perusteella.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja