Kuka on Mario Balotelli?

Getty Images
Julkaistu 12.06.2012 11:54(Päivitetty 12.06.2012 13:55)
Toimittajan kuva

Salttu Forsström

Mario Balotelli oli jo ennen EM-kisoja yksi kisojen puhutuimmista pelaajista eikä hänen julkisuusarvonsa ainakaan pienentynyt Espanja-ottelussa nähdyn käsittämättömän jäätymisen seurauksena. Tilanne on kuitenkin vain jäävuoren huippu miehen värikkäässä elämässä.

Mario Barwuah syntyi Palermossa ghanalaissiirtolaisille ja perhe muutti Marion ollessa vauva Lombardiaan. Lapsena nuori Mario sairastui hengenvaarallisesti ja joutui läpikäymään useita leikkauksia. Huonojen elinolojen seurauksena Mario annettiin sijaisperheeseen Francesco ja Silvia Balotellin huostaan. Myöhemmin hän otti Balotellin sukunimen.

Balotellin jalkapallotaidot tulivat nopeasti esille ja hän nousi jo 15-vuotiaana paikallisen Lumezzane-joukkueen edustusmiehistöön pelaten Serie C1:stä. Seuraavana vuonna hän siirtyi Interin riveihin ja loppu on historiaa.

Tempausten mestari

Päästyään Interiin pelaamaan, julkisuus ja selkkaukset ovat seuranneet Balotelliä läpi hänen uransa. Riidat sekä valmentajien että pelaajien kanssa ovat olleet vain kakun pohjimmainen kerros. Erityisesti hän on kunnostautunut urallaan erilaisten tempausten yhteydessä.

Balotellin kuuluisimpia tempauksia lienee AC Milanin paidan pitäminen TV-haastattelussa hänen pelatessaan Interissä. Lisäksi hän kerran ajoi pikkuveljensä Enochin kanssa brescialaiseen naisvankilaan ihan vain koska heillä oli tylsää ja katsoakseen millainen naisvankila on.

Lyhyen Manchesterissä olonsa aikana hän on ehtinyt aiheuttaa hämmennystä. Hänen autonsa on takavarikoitu lähes 30 kertaa ja sakot heiluvat yli 10 000 punnassa. Hän sytytti talonsa tuleen ampumalla ilotulitusraketteja talonsa kylpyhuoneesta ja ehkä kaikkein räikein tempaus oli se, kun hän heitteli Man Cityn juniorijoukkueen pelaajia ikkunasta tikoilla, koska hänellä oli tylsää. Tikat eivät onneksi osuneet kehenkään, mutta Balotelli sai tempauksestaan mojovat sakot. Nähtiinpähän hänet heittelemässä ylävitosia kaikille Manchester Cityn paitaan pukeutuneille ihmisille paikallisessa ostoskeskuksessa murskaavan 6-1-derbyvoiton jälkeen.

Manchesterin poliisi pysäytti hänen Maseratinsa kerran ja italialaispelurilla oli etupenkillä 25 000 puntaa käteistä. Poliisin kysyttäessä syytä miksi, hyökkääjän vastaus oli looginen:

- Koska olen rikas.

Kultainen sydän vai pelkkiä huhuja?

Missä tahansa Balotelli nykyään kulkee ja mitä hän tekee, niin se on aina tapaus. Tarinoita ja huhuja hänen tempauksistaan liikkuu Internetin ihmeellisessä maailmassa enemmän kuin kenestäkään muusta nykypelaajasta.

Eräiden juttujen mukaan Balotelli vei koulukiusatun nimmarin pyytäjän takaisin kouluun ja otti puhutteluun sekä koulun rehtorin että koulukiusaajan ja vaati lapsia lyömään kättä päälle. Toisten lähteiden mukaan hän voitti kasinolla 25 000 puntaa ja antoi siitä tonnin ulkona olleelle kodittomalle miehelle. Kerran hänen äitinsä lähetti hänet kauppaan ostamaan silitysraudan ja muita kodintarvikkeita, mutta hän palasi trampoliinin ja parin Vespan kanssa. Jouluna liikkui huhuja, että hän olisi jaellut rahaa joulupukiksi pukeutuneena ja laittanut tonnin paikallisen baarin piikkiin.

Osa edellä mainituista tapauksista on ehditty jo todeta vain urbaaneiksi legendoiksi, mutta Balotellin suhteen ei koskaan voi olla täysin varmaa pitääkö se paikkansa vai ei. Varmaa on vain se, että hänestä riittää jatkossakin juttuja sekä kentältä että sen ulkopuolelta.