KSML: Pääesikunta ei päästä varusmiehiä lomille siviiliasuissa

Varusmiesliitto esitti aiemmin tässä kuussa, että varusmiesten pitäisi päästä matkustamaan lomille siviilivaatteissa. Pääesikunta tyrmää ehdotuksen, uutisoi Keskisuomalainen.

Varusmiesliiton mukaan on "nurinkurista", että varusmiehet pakotetaan kulkemaan maastokuvioisissa lomapuvuissaan, vaikka turvallisuusuhat tunnistetaan.

Pääesikunta ei kuitenkaan ole valmis päästämään varusmiehiä lomille siviiliasuissa.

– Asiaa voidaan luonnollisesti harkita uudelleen, mikäli ilmenee sellaisia turvallisuusuhkia, että nykykäytännön muuttamiseen on perusteita, sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen Pääesikunnan koulutusosastolta sanoo Keskisuomalaiselle.

Pääesikunta ohjeisti syyskuussa varusmiehiä välttämään tarpeetonta liikkumista yksin pimeällä palvelusasussa sekä välttämään oleskelua yksin suurissa matkakeskuksissa.

Puolustusvoimain henkilöstöä on puolestaan kehotettu välttämään sotilas- tai virkapuvussa liikkumista työ- ja virkamatkoilla.

Voimassa olevat suositukset astuivat voimaan Turun puukkoiskun jälkeen. Tapauksen tutkinnassa kävi ilmi, että iskun tekijä oli suunnitellut hyökkäystä mahdollisesti sotilaskohteeseen. Suosituksiin pohditaan kuitenkin muutosta.

– Kuluneen syksyn aikana ei ole ilmennyt vastaavanlaisia turvallisuusuhkia varusmiehiä tai henkilökuntaa kohtaan. Tällä hetkellä ei myöskään ole sellaista välitöntä turvallisuusuhkaa, että sotilasvaatteiden käyttö tulisi kieltää, Maijanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat