KSML: Leikkauspotilaiden matka-ajat pitenevät – vaativat toimenpiteet keskitetään

Potilaat saattavat pian joutua kulkemaan vaativaan leikkaukseen nykyistä pidemmän matkan päähän, kertoo Keskisuomalainen. Syynä on lakimuutos, joka keskittää vaativat leikkaukset yliopistosairaaloihin ja muihin vastaavan tasoisiin sairaaloihin.

Syöpäleikkauksia ja vaativia ortopedisiä leikkauksia aiotaan keskittää entistä harvempiin sairaaloihin. Valtioneuvostossa valmistellaan asetusta, jolla muutettaisiin terveyden- ja sosiaalihuoltolakeja jo ensi vuoden alusta alkaen.

Muutoksen uskotaan parantavan hoidon laatua ja laskevan kustannuksia kaikkineen jopa noin 600 miljoonaa euroa vielä tämänhallituskauden aikana.

Toukokuussa valmistui lakimuutosta pohjustava selvitysmiesten väliraportti, jossa esitetään, että esimerkiksi vaativat syöpäleikkaukset sekä tukielinkirurgia tulisi keskittää viiteen yliopistosairaalaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen kertoo, että lakiluonnoksen mukaan hoitoja keskitetään myös muihin suuriin sairaaloihin, jotka ovat yliopistosairaaloiden kanssa vastaavan tasoisia.

– Eniten vaikuttaa sairaalan osaaminen ja leikkaustulokset. Yksi keskeinen tekijä laadun kannalta on se, kuinka paljon tehdään leikkauksia, Keistinen sanoo Keskisuomalaiselle.

– Lainsäädäntö on pyritty kirjoittamaan sillä ajatuksella, että se soveltuisi erilaisille alueille. Siksi laissa sanotaan, että yliopistosairaalaan tai vastaavan tasoiseen sairaalaan.

Kuluvan kesän aikana Suomen sairaanhoitopiirien erityisvastuualueet sopivat siitä, miten hoitoja olisi tarkoitus keskitettää alueiden sisällä. Paraikaa meneillään ovat erva-alueiden kuulemiskierrokset.

Lopullinen lausunto erva-alueilta lähtee ministeriöön syyskuun alusta.

Lue myös:

    Uusimmat